31.10.05

pikkureput

Kiersin kaupoissa etsimässä reppuihin sopivaa nyöriä ja viidennestä kaupasta sitten löytyi. Ihan kivaa mustaa puuvillanyöriä. Se liian paksuksi osoittautunut ensimmäinen nyöri oli violettia ja siksi tein reppujen nimikoinnit ja tikkaukset violetilla joka ei muuten sovi applikaatiokuvien väreihin. Nyt kun nyörit onkin mustia se näyttää hieman erikoiselta värivalinnalta, mutta kyllä se menee. Sammakko ja lisko on siis leikattu kuviokankaasta, kiinnitetty liimaharsolla ja tiheällä siksakilla reunoistaan. Reppujen saajat ovat poikia ja tein heidän nimikirjaimensa tiheällä siksakilla myös ettei mene reput sekaisin.




Tässä reput avattuina, alakulmissa on siis purjerenkaat joiden läpi nyörit menee. Nyöreistä vetämällä reppu kiristyy kiinni. Repun ohjeen löysin Popular Patchwork -lehden numerosta August 2005. Ihan kiva malli siis, voisi tehdä itsellekin mutta silloin pitäisi ehkä vähän suurentaa kokoa tai ainakin laittaa pidemmät hihnat.

30.10.05

poncho 4

Tänään urakoin valmiiksi farkunsinisen Teddy-ponchon. Tämä menee joululahjaksi, mutta kokeilin tietysti päälleni koska aion tehdä vielä itselle samanlaisen. Langat on jemmassa jo. Parasta tässä ponchossa on mielestäni tosi nätti väri. Sopii pidettäväksi farkkujen kanssa ja ei oikeastaan ole väliä minkä värinen paita alla on.
Aloitin tätä ponchoa vähäsen jo eilen, mutta tänään tein sen sitten lähes yhtäjaksoisesti valmiiksi asti. Ja voi että nyt on kädet kipeät! Aika kului ihan rattoisasti kun kuuntelin/katsoin samalla Semmareitten dvd:tä.



Aamusella ehdin tehdä myös nauhapujottelua harjoituskappaleen. Ostin eilen poppanakudetta ja siitä kokeilin. Mun pitää opettaa sitä yhdessä työpajassa ja vielä pitäisi siis laatia ohjemonistekin. Otin kuvat eri vaiheista joten jos niistä vaan näkyy vielä monistettuna jotain ei ohjeen tekeminen oli ylivoimaista.

29.10.05

kissakassi

Taas yksi lauantai mennyt ommellessa. Valmiiksi tuli kissakassi josta jo torstaina mainitsin. Aika veikeä siitä sitten tulikin. Itse kassi on punaista paksua puuvillaa eikä siinä ole vuoria. Kissa on applikoitu liimaharson avulla ja ommeltu reunoistaan blanket stitch -ompeleella. Kissan malli oli oikeasti patalappuun, kiitokset Satulle linkkivinkistä!



Sain myös lähes valmiiksi pikkureput mihin eilen haalin tarvikkeita. Mutta ihan loppumetreillä tuli yllättävä vaikeus eteen eikä ne nyt sitten valmistuneetkaan. Ostamani nyöri oli liika paksua eikä se mahtunut kaksinkertaisena läpi purjerenkaista. En keksi muuta ratkaisua kuin etsiä jostain uutta, vähän ohuempaa nyöriä. Ei todennäköisesti ihan heti löydy sopivaa, mutta vielä on kuukausi aikaa siihen kun ne pitää olla valmiina.

28.10.05

idea ja ostoksia

Sain tänään päivällä idean mitä tehdä sukulaislapsille synttärilahjoiksi. Olen sitä miettinyt alitajuisesti jo jonkin aikaa ja nyt se idea sitten pulpahti pintaan. Aion tehdä sellaiset pikkureput missä voi vaikka viedä jumppavaatteet kouluun. Piti sitten heti töistä päin mennä ostamaan tarvikkeita. Kävin ensiksi Inkan nauhatehtaanmyymälässä ja ostin muutamaa nyöriä. Ei löytynyt oikein sopivan väristä mutta ostin mitä oli, eiköhän niistä jotain synny.
Kangasta kävin ostamassa kyläkaupasta, mustaa intianpuuvillaa. Samalla tarttui matkaan uusi tilkkutyölehti, Love of Quilting, sitä ei ole ennen kaupassa ollutkaan. Kansikuva oli tosin luotaantyöntävä (noita) eikä lehteä päässyt edes selaamaan ennen ostamista kun se oli muovipussissa. Mutta se mikä vaikutti ostopäätökseeni myönteisesti oli mukana oleva opas Successful machine applique. En vielä ehtinyt lehteä lukea mutta ihan kivalta se näin äkkiseltään vaikuttaa, kun en siis ota sitä noitaa laskuihin mukaan. Sanoisin että hinta/laatusuhde on kohdallaan.

Käytiin sitten vielä vuokraamassa illaksi leffa nimeltä Tulkki. Oli muuten hyvä leffa pitkästä aikaa! Äksöniä ja draamaa sopivassa suhteessa mutta ei minuutteja kestäviä takaa-ajoja eikä suurempaa räiskintääkään. Kioskissa oli myynnissä myös tosi kivoja, hieman normaalitarjonnasta poikkeavia koruja ja ostin yhden kaulakorun.

27.10.05

uusia kirjoja

Pari viikkoa sitten tilaamani kaksi kirjaa tulivat tänään. Tilaus kesti siksi kun tulivat ulkomailta vaikka Bookplussasta tilasin. Eikä siinä mitään kun tiesin että saattaa kestää.
Kirjat ovat palkinto itselleni kun pääsin -5 kg tavoitteeseen. ;)
Vasemmanpuolimmaista kirjaa olin haaveillut jo vaikka miten kauan, se on Quilt Africa. Minähän olen kiinnostunut kaikenlaisesta etnisestä, mutta tuon tyylisiä kirjoja ei ole markkinoilla pilvin pimein. Aikaisemmin olen tilannut kirjan Quilt Inspirations from Africa ja olen tykännyt siitä kovasti. Ihan hyvältä tämä uusikin Afrikkakirja näyttää. Minähän en yleensäkään kirjojen ohjeilla mitään tee vaan tykkään katsella kuvia ja hakea inspiraation lähteitä.
Toinen kirja on Quilted bags and purses. Se ei ensivilkaisulla niin visuaalisesti rikas ollut, mutta saa nähdä jospa siitä tulisi sitten ihan tehtyäkin jotain ohjeiden mukaan. Siinä on siis monenlaisia kassimalleja.



Tänään en tarttunutkaan puikkoihin, vaan ompelukone veti taas puoleensa. Löysin netistä kissamallin ja applikoin sitä kassintekeleeseen. Kerron lisää kuvan kanssa sitten kunhan saan valmiiksi.

26.10.05

poncho 3 & takki

Tulihan se Hippy-ponchokin vihdoin valmiiksi. Ihan tyytyväinen olen siihenkin ja myös tekemiini muutoksiin. Ohjeessa oli lenkkien pituus 7 silmukkaa mutta kun alkoi uhkaavasti näyttää siltä että alareuna kiristyy liiaksi, lisäsin silmukoita ensiksi kahdeksaan kolmella kerroksella ja viimeiset kaksi kerrosta tein yhdeksällä silmukalla. Kuvasin tuossa henkarilla vaan kun en viitsinyt vaivata kuvaajaa.



Käväisin tuossa iltasella vielä kyläkaupassa kun isännällä oli sinne asiaa. Sovitin ohi mennessäni yhtä takkia ja niinhän siinä vihdoinkin kävi että löysin sopivan. Olen siis etsinyt uutta talvitakkia jo yli vuoden ajan ja nyt vasta tärppäsi. Viime talvena jo jouduin ostamaan sellaisen "kun ei parempaakaan löydy" -takin kun entinen oli kerta kaikkiaan niin kulunut jo.
Tämä uusi takki on punainen (tietenkin!) ja ulottuu polviin saakka. Se on ihan suora eikä vyötäröllä ole rypytyksiä tai vyötä, ne oli ehdottomat vaatimukseni. Ja pintamateriaalikin on hyvän tuntuista, ei muovisen oloista mutta ei liioin sellaista mikä kerää kaikki karvat itseensä. Lähinnä se näyttää ehkä canvas-kankaalta vaikkei ole sitä. Ja ei ollut takki hirvittävän kalliskaan; 66,50.
Pitihän mun sitten ostaa myös pari kerää lankaa, punainen ja musta Isoveli. Jos vaikka virkkaisi vielä takkiin sopivan piponkin...

25.10.05

kyllä se tästä...

Nyt olen jo paremmalla tuulella kuin eilen. Sähköposti alkoi pelittää iltapäivällä (tunti sen jälkeen kun olin purkanut kiukkuani palautteeksi...). Nyt on elämä taas raiteillaan. ;)
Ehdin tänään vähän jatkaa Hippy-ponchon virkkausta. Mutta on se vaan turkasen hidasta! Päätin myös hieman muokata mallia omille mitoilleni sopivammaksi ja lisäsin ketjusilmukkalenkkeihin yhden silmukan. Ja lisään ehkä vielä toisenkin. Ponchon helma ei näytä oikein kivalta jos se on kiristyneenä niin että reikiä ei edes näy.
Isäntä sanoi muuten eilen nähneensä jonkun naisen päällä myös "sellaisen haukiverkon". Siis verkkoponchon. Itse olen nyt pitänyt tuota musta-harmaasävyistä ponchoa pari päivää töissä ja ihan mukava ja lämmittävä se on. Ja mahtuu takin alle, vaikka siinä onnistuin jo kerran sotkemaan hapsut vetoketjuun.
Äsken koin myös vähän extremeä. Ei se sitä varmaan kaikille olisi, mutta minulle oli. Ajoin ensi kertaa ihan yksin isännän Chevyllä, siis pakettiautolla. Selvisin mä ihan kunnialla, mutta parkkipaikalla valitsin paikan kaukaa kaikista muista autoista. ;) Mutta on se vaan niin erilainen ajettava kuin Sierra millä normaalisti ajelen.
Päivän kuvaksi otin tämän meidän Santerista. Se ei tykkää olla tilkkutäkin alla, vaan päällä. Samasta paikasta nauttii myös koira. Kiva sitten kun vetäisee tuon peiton päällensä päiväunia varten; saa suuhunsa kivasti karvoja...

24.10.05

hermoilua

Sori heti aluksi, tähän tarinaan ei tule kuvaa. Eikä edes pätevää syytä sen puuttumiseen.
Täytyy myöntää että nyt on hermo aika kireällä ja se johtuu sonerasta. Sähköpostini on ollut jumissa nyt lauantai-illasta lähtien. Ovat tehneet siellä jotain muutoksia. Toki siitä tuli varoitus etukäteen, mutta siinä luki että "Siirron vuoksi sähköpostissasi saattaa olla hitautta ja ajoittaisia häiriöitä 21.–23.10.2005." En siis vielä eilen ollut siitä hermostunut koska se oli ennalta ilmoitettua. Mutta tänään kaiken olisi pitänyt siis olla jo kunnossa. Mutta milloinkas se nyt olisi kuntoon tullut aikataulujen mukaan...
Mahtuu tähän päivään toki valoisiakin asioita; auto meni läpi katsastuksesta ensinäytöllä! Ja löysin kaupasta itselleni raidallisen pitkähihaisen t-paidan, säärystimet ja uudet lämpimät hanskat. Sovitin paria talvitakkia (tekisi mieli punaista), mutta en käsitä mille anorektikoille ne on tehty. Koko oli oikea mutta käsiäni en vaan saanut mahtumaan niiden hihoihin. Ei siis tullut takkia tälläkään kertaa.
Käsitöitä en ole ehtinyt tehdä yhtään, mutta ehkä huomenna...

23.10.05

poncho 2

Sain toisen ponchon valmiiksi aamulla. Se on siis Rustika-langasta ja huomasin että se ei laskeudu yhtä hyvin kuin tuo Teddystä tehty. Tein niin pitkän mitä lankaa riitti mutta silti se jäi lyhyemmäksikin. Mutta kivasti se sitten mahtui takin alle. Todennäköisesti tämä jää kuitenkin ainoaksi tuosta langasta tekemäkseni.
Tänään ollaan katsottu monta jaksoa The Shield -sarjaa dvd:ltä. Siinä katsoessa olen sitten neulonut ja virkannut jo seuraavaa ponchoa joka tulee tuosta eilen ostamastani Hippystä. Siihen on hieman eri ohje koska lanka on ohuempaa. Mikä tarkoittaa myös sitä että sen valmistuminen on huomattavasti hitaampaa kuin noista paksummista langoista. Veikkasin aamulla että se tulisi kuitenkin jo tänään valmiiksi mutta eipä näytä tulevan, ei ole edes ensimmäinen kerä vielä loppunut.
Yksi raivostuttava asia mulla on noissa langoissa tullut vastaan. Nimittäin kerän sisällä olevat solmut, siis kun lankaa on jatkettu. Tosi ikävä kun joutuu niiden takia tekemään ylimääräisiä päättelyitä kun ei ihan joka kohtaan viitsi jättää solmuakaan näkyviin.

22.10.05

ostoksilla (taas...)

Eilisen tarinointi jäi näköjään sitten väliin. Aioin kyllä kirjoittaa mutta oli sen verran myöhä että päivämääräksi olisi tullut tämä päivä joten meninpä sitten nukkumaan. Tuli otettua päivätirsat töiden jälkeen ja sitten illalla käväistiin Anttilan kautta elokuvissa ja syömässä joten kotona oltiin todellakin vasta puolenyön jälkeen. Leffa minkä kävimme katsomassa oli The Dukes of Hazzard. Odotukseni sen suhteen eivät olleet korkealla ja ne siis täyttyivät. Parasta oli ehkä päähenkilön, Bo Duken ilmeet. Tämä oli siis just sitä "aivot narikkaan" -viihdettä joka ei mua niin kauheasti viihdytä mutta ei ärsytäkään.
Eilen tuli siis käytyä Anttilassa. Löysin sieltä vihdoin ja viimein jo viikkoja etsimäni Quilting Arts -lehden. Onkohan Amerikan hirmumyrskyt viivästyttäneet sen Suomeen tuloa? No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Lankaosastolla poikkesin tietysti myös ja näin siellä tuon verkkoponchon. Tutkailtuani sitä lähempää huomasin että olin tehnyt omani hieman eri tavalla muutamassa kohtaa. Ne kohdat olikin sellaisia mitä ei ohjeessa sanottu ja itse pähkäilemällä olin ne tehnyt tietysti siten kuin ei ole hyvä tehdä. Seuraavassa sitten petraan. Ostin Rustika -lankaa musta-harmaa kirjavana ja ehdin siitä jo aloittaakin seuraavaa ponchoa ja huomasin että tämä toinen tapa tehdä on myös nopeampi kuin se miten tein tuon ensimmäisen ponchon.
Tänään shoppailin sitten jälleen, niistä kuva tuossa alla. Eurokankaasta löysin kolmea kangasta; myrkynvihreää, mustapohjoista kuplavolkkarikangasta ja valkopohjaista perhoskangasta. Päivän paras löytö oli kuitenkin vuohipehmolelut. Löysin niitä Seinäjoella olevasta Kangaspörssistä (jossa on loppuunmyynti). Hintaa oli vain 5 euroa joten niitä lähti matkaan muutama. Niiden lisäksi neljä vetoketjua ja putkilo paljetteja.
Parissa muussakin kaupassa kävin vielä, niistä tarttui mukaan pari kerää Hippyä, sukkapuikkoja ja sabluuna millä voi tehdä kartonkiin kohokuviointia. Tuo sabluuna ei tuossa kovin hyvin näy, mutta se on siis metallinen ja kuviona on liljat.



Tämän päivän mukaviin juttuihin kuului myös tutustuminen uuteen ihmiseen. Tai no, olemme netin ja puhelimen kautta olleet yhteyksissä ennemminkin, mutta ekaa kertaa tavattiin livenä. Hänkin on tilkkutyöihmisiä joten puhumisesta ei ollut puutetta.

20.10.05

poncho

Tiistaina vielä kirjoitin että ei mulla mitään kiirettä niiden koukun ja puikkojen kanssa ole. Mutta niin vain kiire iski ja kun ispis oli päällä niin työkalut oli pakko saada. Löysin siis eilen 8:n koukun pienen etsinnän jälkeen. Hieno se onkin, Addin kimalteleva. Mutta pyöröpuikkoa ei kymppiä löytynyt, ostin sitten varulta 80 senttisen nro 9:n. Mikä oli tietysti liian pitkä. Novitalta laitoin tilaukseen 60 senttisen 10 mm, mutta koska toimitusajaksi sanottiin pari viikkoa niin en malttanut odotella. Keksin sitten tehdä ihan oman kikkakolmosen ja katkaisin pyöröpuikon. Leikkasin siis siimaa välistä pätkän pois, sulatin päät kynttilässä ja tökkäsin yhteen. Pieni möykkyhän siihen jäi mutta peitin sen ilmastointiteipillä. Noin isot silmukat meni siitä ihan mukavasti yli. Ja valmistakin siis tuli jo, tosin hapsut on vielä tasaamatta mutta kuva piti toki jo ottaa. Vetaisin vaan t-paidan päälle, näyttäisi tietysti paremmalta mustan poolon päällä.



Ja että hurahdukseni olisi vieläkin vakavampaa, lankesin tietysti jo ostamaan lisääkin lankaa. ;) Samoja poistolankoja kun oli vielä muitakin värejä. Ostin 4 kerää farkunsinistä ja 2 kerää mustakirjavaa. Josko vaikka joululahjoja... Saa nyt nähdä miten pitkälle intoa riittää, vai riittääkö ollenkaan. Tuo nyt ainakin oli suhteellisen nopea tehdä joten kärsivällisyys ei ollut koetteilla. Toisin kuin Nalle -langasta tekeillä olevan fifin kanssa. En ole sitä kotona tehnytkään, vain jossain matkoilla ja odotellessa. Se ei tunnu edistyvän sitten ollenkaan. Mutta en ota siitä stressiä.

Eläimistä sen verran vielä, että kävimme äsken isännän kanssa pelastamassa Pinja-kilin pinteestä. Olikin ensimmäinen kerta kun se on jäänyt jumiin. Alkaa olla tyttö kasvanut niin isoksi jo eikä taida tajuta ettei enää karkailla reijistä mistä vauvana mentiin ihan sujuvasti. Se oli ollut siis karkuteillä näköjään ja takaisin tullessaan juuttunut kahden vaakalaudan väliin. Aika helposti se sieltä irti saatiin eikä siinä mitään hengenvaaraakaan onneksi ollut. Se oli keskiruumiistaan jumissa; pää ja etujalat sisäpuolella ja peffapuoli ulkona.

18.10.05

lankoja ja tilkkuja

Koska tänään ei ole jumppaa syysloman takia, keksin itselleni varsin miellyttävän tavan saada liikuntaa. Menin ostoksille kyläkauppaan enkä harmitellut yhtään vaikkei parkkipaikkaa löytynyt ihan oven läheltä. Tulihan siis käveltyä. Vaikka suuri väkimäärä muuten hieman harmitti, en muistanut että syyslomalla ihmiset lähtevät liikkeelle.
Mitään ihan varsinaista asiaa mulla ei "romupuolelle" ollut, mutta ajattelin käydä katsomassa lankoja. On alkanut tehdä mieli verkkoponchoa. En ollut oikein varma mitä lankaa haluan, kunhan ajattelin katsella. Mutta sattui olemaan Teddyä poistovärejä tarjouksessa ja ostin sitten 2 kerää. Kaupassa oli tarjolla myös ohje ja siinä koukun ja puikkojen koko. Mutta kuinka ollakaan, kaupasta ei löytynyt kumpaakaan. Koukkuhyllyssä ammotti tyhjyyttään numeroiden 7, 8 ja 9 kannattimet. Oli tainnut jollakin muullakin iskeä virkkausinnostus päälle... No eipä mulla mitään kiirettä ole, katselen jos löydän myöhemmin. Ja koska tuo puikkojen määrä alkaa uhkaavasti lisääntyä, ostin tuollaisen reikämitan millä voi testata puikon koon. Ihmettelen miksei tavallisissa sukkapuikoissa ole jotenkin merkattu niiden kokoa. Onhan bambupuikoissakin merkintä.



Nyt illalla keskitin kuitenkin tarmoni lankojen sijasta tilkkuihin. Sain ommeltua noita arpajaisvoittotilkkuja hieman eteenpäin. Seuraavaksi pitäisi leikata ne kahtia ja silitellä. Siinä sitä riittää puuhaa. Laskin että niitä tilkkuja on 72 paria. Hiukan olen siis lisännyt voittamaani määrään omista varastoista löytyneitä.
Kummasti muuten helpotti oloa kun sain sen sammakkoprinssin pois kummittelemasta. Alkoi melkeinpä ahistaa. Mutta nyt pursun taas intoa!

Huomiselta jää tarinointi varmaankin väliin. Menen suoraan töistä päin ystävän luona käymään ja menöö myähälle. (tuo "menöö myähälle" on yhdestä Rehupiiklesin biisistä, jäänyt elämään meidän perheessä)

17.10.05

pipo

Sain äsken valmiiksi virkatun pipon. Novita -lehden mukana tulleessa Nuorisoneuleet ekstrassa oli niin hyvät virkkausohjeet että minäkin ne ymmärsin. Viime syksynä virkkasin 2 pipoa ilman ohjetta ja aloitin ne alareunasta. Kavennuskohtiin jäi pieniä reikiä mutta eipä se ole menoa haitannut. Mutta nyt oikeilla ohjeilla tuli hyvä, reijätön pipo. Tein Hippy -langalle tarkoitetulla ohjeella vaikka lankana mulla oli viime syksyltä jäänyttä Popia. Käytin nro 6:n koukkua. Pipo tuli siis isännälle, vaan en tiedä kehtaako pitää sitä missään...

16.10.05

ompelua

Tänään olen puuhaillut ompelukoneen lähettyvillä melkein koko päivän. Vaikka tulihan ne jo perinteeksi muodostuneet sunnuntain päiväunetkin nukuttua.
Sain valmiiksi sammakkoprinssipeiton päällisen. Käärin nyt sen kaappiin odottelemaan aikaa parempaa. Siis inspiraatiota jonka siivittämänä jaksaisin laittaa siihen vanun ja taustan ja tikata. Tuo kuva ei ole paras mahdollinen. Luonnossa värit ovat todella kirkkaat ja hirsimökkiblokkien keskustoina on painokuvat missä on sammakkoprinssejä. Löysin sitä kangasta jokin aika sitten Anttilasta ihan naurettavan halpaan hintaan.



Ihan kokonaan valmiiksi sain retrokassin. Sen materiaalina on vanha ikkunaverho joten laitoin kestävyyden varmistamiseksi siihen vuorin. Ihan kiva kassista tuli. Se ei jää itselleni vaan matkannee muualle.



Messutuliaisena saamani avainkaulanauha päätyi myös hyötykäyttöön. Ehdin sen jo jemmata laatikkoon kunnes yhtäkkiä sainkin hyvän idean. Kiinnitin siihen ompelussa käyttämäni nyrkkisakset. Ja viritelmähän toimii. Ommellessa kun pitää hihnan kaulassa on sakset aina käden ulottuvilla. Haittapuoli tosin on se, että nyrkkisaksissa on terävät kärjet joten kaksinkerroin ei kannata mennä ettei sakset pistä reisiin.

Tuleva viikko onkin syysloma. Vaikka itselläni ei ole töistä lomaa, on kuitenkin enemmän aikaa kun kansalaisopiston juttuja ei ole. Vaikka toisaalta se tarkoittaa myös sitä että pitäisi saada itse itsensä jotenkin liikkeelle kun järjestettyä liikuntaa ei ole.

15.10.05

vieraita ja tärkeä päätös

Tänään meillä on käynyt vieraita. Päivällä kävi kaverini ja turistessa meni aika joutuisaan. Ehdin siinä viimeistellä myös yhden kahvipussipannunalusen joka lähti sitten kaverin matkaan toisen viime viikonloppuna tekemäni kanssa.
Illalla tuli vielä lyhyellä varoitusajalla vanhempani ja heidän ystäväpariskuntansa.
Joten tässä ehkä hyviä syitä miksei tämän päivän tuotos käsitöiden osalta ole mainittava.
Ai niin, mutta pesinhän mä aamulla eilen ostamani kankaat ja ehdin jo ohuimmat taitella kaappiinkin kun kuivuivat nopsaan. Tein myös päätöksen siitä että viimeistelen kesken olevasta tilkkupeitostani vain päällisen ja käärin sen sitten kaappiin odottamaan aikaa parempaa. Ei ole mitään mieltä kiusata itseään ja jallittaa muiden töiden aloittamista vain siksi että yksi työ on kesken eikä sitä huvita jatkaa. Onhan kyse kuitenkin harrastuksesta eikä ansiotyöstä! Siitä päällisestä puuttuu siis vain uloimmat reunakaitaleet ja nekin on jo leikattu valmiiksi. Jostain syystä mulla loppuu inspis aina tuossa vaiheessa kun saan blokit ommeltua yhteen. Silloin työ alkaa olla niin iso että sitä on hankala käsitellä ja toisaalta jännitys siitä miltä blokit yhteenommeltuina näyttävät on jo mennyt.
Tämän päivän kuvaksi näppäsin otoksen tästä tietokonepöydästäni. Nauttikaa siis kaikki muutkin sottapytyt, en minä ole teitä siistimpi!

14.10.05

shoppailua

Taas tuli todistettua se mitä sanoin tuolla viikko sitten kirjoittamassani tarinassa. Nimittäin että Vaasan Eurokankaasta löytyy hyvin palalaarista minua miellyttäviä tilkkukankaita.
Tänään olin siis töistä virkistyspäivää viettämässä Vaasassa ja varsinaisen ohjelman jälkeen jäi tunti aikaa shoppailulle. Suunnistin tietysti heti Eurokankaaseen ja löysin peräti seitsemää erilaista kangasta ostettavaksi. Otin kuudesta puoli metriä mutta yhdestä piti ottaa koko pala kun eivät suostuneet sitä metristä palaa halkaisemaan. Poikkesin myös siinä vieressä Fantoyhin ihan vaan huvikseni tarkistamaan olisiko mitään kivaa. Ja olihan siellä; löysin postikortteja missä on vuohen kuva ja noin 5 cm korkean lumivuohen ja vielä yhden muuten vaan mukavan kortin. MeXtrasta löysin pellavaa missä on pukkikuvioita. Siis kolme vuohijuttua noin vaan yhtäkkiä! Yleensähän ne ovat kiven alla, harvoin löytää yhtään mitään. Sitten kävin vielä morjestamassa Satua Pippilotassa ja sieltäkin tarttui mukaan yksi fq sammakkokangasta. Ehdin siis yhdessä ainokaisessa tunnissa nämä kaikki ja voi että olen tyytyväinen! Että voikin olla helppoa hankkia hyvä mieli onnistuneella shoppailulla! ;)



EDIT: Lisäänpä tähän vielä yhden meemin. Taas ihania kysymyksiä kilometrikaupalla...

TÄMÄNHETKINEN
1.sijainti: tietokoneen edessä
2. opiskelu/työpaikka: paikallislehdessä
3. vaatetus: farkut, t-paita ja fleecetakki kun viluttaa
4. mielentila: ihan ok
5. musiikki: ei mitään
6. ärsytys: toissapäivänä
7. ilonaihe: nuo ylläolevat vuohijutut
8. ihastus: viittaan edelliseen vastaukseen ;)
9. ajatus: meni jo
10. mieliteko: limsa

VIIMEISIN
1. humala: 17-vuotiaana
2. automatka: iltapäivällä kotiin
3. kalenterimerkintä: tänään
4. elokuva: Power play (ihan surkea)
5. tekstiviesti: pikkusiskolta
6. lääkäri/sairaalakäynti: lääkärissä 2 viikkoa sitten
7. vaateostos: t-paita
8. junamatka: yli 13 vuotta aikaa
9. pettymys: keskiviikkona
10. unohdus: en muista! ;)

SEURAAVA/TULEVA
1. keikka/konsertti: ei mitään suunnitelmissa
2. yöpaikka: oma peti
3. ostos: todennäköisesti ruokaa
4. rahanlähde: palkka
5. tavattu ystävä: saa nähdä
6. soitettu puhelu: en tiedä
7. teko tämän kyselyn jälkeen: vuohien iltanavetta
8. juhlan aihe: saa nähdä
9. lupaus: en lupaa mitään
10. syöty ruoka: aamulla jotain, ehkä karjalanpiirakka

LEMPI
1. jogurtti: melkein kaikki käy
2. tupakkamerkki: ei mikään
3. piirretty elokuva: ei tule yhtään hyvää mieleen
4. itsetehty ruoka: pizza
5. rakkauslaulu: joku Semmareitten biisi
6. baari/ravintola: ei ole lempparia
7. auto: kyllä toi oma kelpaa
8. sunnuntain viettotapa: ainakin päiväunet pitäis saada nukuttua
9. ruokakauppa: kunhan kotimaista ruokaa saa ja hinnat on näkyvissä niin se riittää mulle
10. levyn kansi: ehkä joku Rehupiiklesin

EPÄMIELUISIN:
1. virvoitusjuoma: jotkut siniset, en ole edes maistanut
2. asia kotipaikkakunnallasi: junttila
3. herätys: kun keskellä yötä kissa kaapii jossain lattiaa
4. suudelma: enpä ole tainnut sellaisia saada
5. karkki: väkevät, yleensä mustat
6. puoli itsessä: vyötärömakkarat
7. sairastettu tauti: keuhkoputken ja poskionteloiden tulehdus yhtä aikaa
8. tv-ohjelma: en katso telkkaria
9. alkoholijuoma: kaikki
10. kieli: saksa

13.10.05

höpinää

Tänään en ole tehnyt mitään käsitöitä. Paitsi tuota huovutushuivia kokeilin kaulaani, vähän se kutisee. Mutta muuten siitä tuli ihan kiva.
Kävin tänään hammaslääkärissä. Onneksi oli nyt viimeinen käynti tällä erää. Vaikka lääkärini onkin oikein mukava, ei niistä käynneistä mitenkään pääse nauttimaan.
Haksahdin jostain syystä tilaamaan Novita -lehden vaikken (vielä) kovin neuleihminen olekaan. Ensimmäinen numero tuli eilen. Kiva sitä on katsella vaikkei ohjeista mitään ymmärtäisikään. Mukavempaa aamupalaseuraa kuin Kotivinkki josta tupsahti näytenumero viime viikolla.
Huomenna onkin töistä virkistyspäivä. Ihan kivaa vaihtelua, varsinkin kun on ollut niin työntäyteinen alkuviikko.
Tänään en keksinyt mitään kauhean fiksua kuvattavaa, niinpä näppäsin äkkiseltään kuvan yhdestä kangaskaapistani. Tai siis sen yläosasta.

12.10.05

virkkaus valmis

Eilen en ehtinyt/jaksanut kirjoitella. Tein 12 tuntisen työpäivän ja kun puoli yhdeksän aikaan illalla tulin kotiin niin eipä siinä ollut paljoa kertomista. Onneksi noin pitkät työpäivät on todella harvinaisia.
Sain tänään valmiiksi virkkauksen mitä aloitin toissapäivänä. Mua nauratti itseänikin kun tein ihan onnettoman mokan virkkauksessa. Siitä puuttui enää yksi ruutukerros ja meinasin sen vain äkkiseltään virkata. En sitten katsonut kunnolla mihin lähdin virkkaamaan ja vasta jonkin aikaa tehtyäni huomasin virkkaavani päädyn sijasta huivin pitkää sivua! Meni purkuhommiksi mutta nopeastihan se sitten tuli valmiiksi. Virkkasin koukulla nro 7 ja hahtuvaa jäi tuosta kiekosta jonkin verran.
Heitin pyykkikoneeseen 40 asteeseen mutta otin kesken ohjelman pois koska oli jo huopunut todella hyvin. Nyt huivi kuivuu kylppärin lattialla. Alkuperäinen koko oli 163x33 ja huovutettuna 131x19. Vielä en siis tiedä miten se asettuu kaulaan ja onko se edes pidettävä, mutta tuolla lattialla se näyttää ihan kivalta. ;)
Tässä kuvat ennen ja jälkeen huovutuksen:


10.10.05

vieroitusta

Kirjoittelenpa välillä eläinjuttujakin. Meidän Pinja-vaaveli täytti kolme kuukautta jokin aika sitten. Siihen ikään saakka kilit tarvitsevat maitoa ja olin lypsänyt sen Nelli-emosta vain Pinjalta jääneet maidot. Nelli olisi vieroittanut vauvansa jo pariviikkoisena joten on pitänyt tehdä hieman järjestelyjä että Pinja on päässyt imemään. Nelli on ollut lypsypöydässä kaulastaan kiinni ja silloin Pinja on päässyt tissille. Pari viikkoa sitten jätin Pinjalta iltaimemiset väliin, enkä päästänyt sitä enää lypsypöydälle. Nyt lopetin sitten aamuisetkin maitobaarit. En kuitenkaan lypsä Nelliä aamulla, vaan vain kerran päivässä illalla. Hiukan rankalta tuntuu taas näin oudoksesta isomman maitomäärän lypsäminen. En ole sitä mitannut mutta noin silmämääräisesti arvioisin että tulee reilut pari litraa.
Pinja ei tunnu olevan moksiskaan vieroituksesta. Ei se huoli maitoa astiastakaan juodakseen vaikka olen tarjonnut. Meillähän tuo maito pääasiassa kiertää; tissistä ulos ja suusta takaisin sisään. Mutta väkirehua ja heinää Pinja syö hyvin. Toki se yrittää päästä imemään mutta minä olen kovana enkä päästä. Eikä päästä Nelli-emokaan.
Pinja on jotenkin metka pikku höppänä. Se on niin eri näköinenkin kuin muut meidän vuohista; tuollainen viirunaama eikä sarvia. Ja tietysti sen tekee erikoistapaukseksi myös se että se on ensimmäinen kili minkä syntymän olen nähnyt.

9.10.05

kotosalla

Tämä päivä on mennyt kotona oleskellessa. Päivällä tuli katsottua dvd:ltä leffa nimeltä Tuomio. Oli hieman pettymys. Tai muuten ihan ok, mutta loppu oli huono, jäi ikäänkuin kesken.
Hiukan olen käsillänikin jotain tänään tehnyt. Kesken oleva tilkkutyö ei inspiroi mutta en ole antanut itselleni lupaa aloittaa muutakaan. Mutta voihan aina tehdä jotain muuta kuin tilkkutöitä! Tänään tekaisin siis yhden pannunalustan kahvipusseista ja aloitin virkkaamaan hahtuvaa. En ole hahtuvaa aiemmin virkannutkaan joten opetteluahan tuo on. Yritin joskus vuosi sitten neuloa tuosta hahtuvasta mutta se meni purkuhommiksi ja into loppui siihen. Saa nähdä jaksanko nyt. Virkkaan siis siitä verkkoa ja tarkoitus olisi sitten huovuttaa se pesukoneessa. Mallitilkkuahan en tietenkään viitsinyt tehdä, joten yllätyksiä lienee luvassa.

8.10.05

Hair cut eli 99 kysymystä -meemi

Tää on ihan tautisen pitkä, koettakaa kestää...

1. Etunimi? - Seija
2. Nimettiinkö sinut jonkun mukaan? - en ainakaan tiedä
3. Luettele lempinimesi! - eipä niitä tällä hetkellä ole
4. Syntymäpäiväsi? - heinäkuussa
5. Nimeä joku, jolla on sama syntymäpäivä kuin sinulla! - ei tule mieleen
6. Asumismuotosi? - mummonmökki
7. Kengänkokosi? - 40
8. Vasen- vai oikeakätinen? - oikea, osaan kyllä käyttää jo hiirtä vasemmallakin
9. Hiusten väri? - hennattu punertaviksi
10. Silmien väri? - siniset
11. Pidätkö piilolinssejä? - en nykyään, joskus nuorena pidin
12. Onko sinulla tatuointia? - ei
13. Lävistyksiä? - tavallisia korviksia neljä reikää yhteensä
14. Poltatko? - en koskaan
15. Juotko? - olen absolutisti
16. Oletko koskaan juonut itsesi niin huonoon kuntoon, ettet muista mitään? - en
17. Lempijuomasi? - kylmä maitokaakao
18. Lempiruokasi? - pizza ja kanaruuat
19. Lempijälkiruokasi? - jotain makeaa
20. Lempijäätelömakusi? - ei ole yhtä suosikkia, kaikki kelpaa
21. Lempivärisi? - niitä on monia, nyt ehkä punainen päällimmäisenä
22. Lempiurheilulajisi? - rivitanssi
23. Lempikuukautesi? - heinäkuu
24. Lempituoksusi? - vanilja
25. Lempiäänesi? - kilin määkinä
26. Vuoden lempipäiväsi? - enpä osaa sanoa, ehkä joulu
27. Uskotko jumalaan? - kyllä, isolla J:llä
28. Pidätkö presidentti Bushista? - en ole tavannut
29. Onko sinulla nettipäiväkirjaa/blogia? - taitaa olla...
30. Avaatko kengännauhasi, kun otat kengät pois jalasta? - en
31. Montako tyynyä käytät nukkuessasi? - yhtä
32. Esitätkö tähdille toiveita? - en
33. Katsotko vielä lapsille suunnattuja TV-ohjelmia/elokuvia? - tv:tä en katso, mutta Rölli-leffat on jees!
34. Oletko sarkastinen? - joskus
35. Onko kukaan sanonut sinun muistuttavan jotain julkkista? - ei
36. Jos olisit värikynä, mikä olisit? - vanha kunnon sinipunakynä
37. Pidätkö lentokoneella matkustamisesta? - en ole kokeillut
38. Kokeilisitko/oletko kokeillut benji-hyppyä? - en
39. Oletko koskaan laulanut yleisön edessä? - ehkä joskus ala-asteen joulujuhlassa muiden mukana
40. Monellako keikalla olet ollut? - monella lapsenvahtikeikalla
41. Onko sinulla iPodia? - mikä se on?
42. Imuroitko musiikkia (Internetistä)? - en
43. Montako lainvastaista asiaa olet suorittanut? - en osaa sanoa
44. Oletko koskaan ampunut aseella? - en, ellei vesipyssyä lasketa
45. Oletko koskaan tärvellyt tosissasi ja tahallasi toisen omaisuutta? - en
46. Oletko koskaan lyönyt vastakkaista sukupuolta olevaa henkilöä? - olen
47. Oletko koskaan vahingoittanut itseäsi tahallasi? - en
48. Suurin virheesi? - ehkä vielä tekemättä
49. Mikä on kotoa katsottuna kauimmainen piste, jossa olet ollut? - Moskova
50. Jos voisit matkata minne tahansa, minne menisit? - Peruun
51. Millainen on unelma-autosi? - jenkkileffojen punainen lava-auto mihin laitetaan paperiset kauppakassit lavalle
52. Oletko sinut pituutesi kanssa? - kyllä kai, en ole koskaan miettinyt tuota
53. Pidätkö käsialastasi? - menettelee
54. Pidätkö itseäsi vahvana? - en
55. Mistä pidät itsessäsi vähiten? - hampaista
56. Nimeä jotain fyysistä, mistä itsessäsi pidät? - hiukset
57. Nimeä jotain ei-fyysistä, mistä itsessäsi pidät? - kädentaidot
58. Jos olisit joku muu, olisitko itsesi ystävä? - riippuu siitä kuka olisin
59. Ketä ikävöit eniten? - juuri nyt en ketään
60. Homoavioliittojen puolesta vai vastaan? - vastaan
61. Oletko homofobinen? - varmaankin
62. Oletko biseksuaali? - en
63. Ensimmäinen asia, jonka huomaat vastakkaisessa sukupuolessa? - kengät
64. Onko sinulla ollut vastakkaista sukupuolta olevaa vierasta asunnossasi? - on
65. Minne haluaisit mennä ensitreffeillä? - ne on jo takanapäin
66. Kuvaile täydellisiä treffejä! - ääh, tää on niin teinix-kysymys...
67. Onko kukaan laulanut tai soittanut (musiikkia) sinulle henkilökohtaisesti? - on
68. Onko sinua suudeltu ilotulituksen aikana? - en muista
69. Milloin sait ensisuudelmasi? - niin nuorena etten muista
70. Onko joku yli 10 vuotta sinua vanhempi yrittänyt iskeä sinut? - ei tietääkseni
71. Mikä sytyttää sinua (.turns you on.)? - sen kun tietäisi
72. Mikä tappaa kiinnostuksesi? - minkä kiinnostuksen?
73. Oletko ujo? - en kai
74. Oletko liian ujo pyytääksesi ketään (tyttöä) ulos? - mitä tähänkin nyt voi vastata?
75. Oletko varattu vai sinkku? - varattu
76. Oletko koskaan rakastanut ketään? - olen
77. Kelle sanoit viimeksi rakastavasi tätä? - isännälle
78. Milloin itkit viimeksi? - eilen
79. Oletko koskaan itkenyt ilman hyvää syytä? - olen
80. Oletko kiinnostunut jostain henkilöstä juuri nyt? - olen
81. Koti poislukien, missä kävit viimeksi? - huoltoasemalla
82. Mitä kirjoja luet tällä hetkellä? - en varsinaisesti lue, selailin äsken yhtä käsityökirjaa
83. Mikä on tämänhetkinen lempikappaleesi? - ei nyt mitään hittiä ole
84. Mitä hiirimatollasi on? - hiiri tietysti
85. Mitä katsoit eilen illalla TV:stä? - en mitään, en omista telkkaria
86. Kenet haluaisit tavata juuri nyt? - en ketään
87. Jos voisit olla jonkun kanssa juuri nyt, niin kenen? - juuri sen kuka on samassa huoneessa
88. Minkä väriset housut ja kengät sinulla on jalassasi? - mustat housut, ei kenkiä
89. Millainen sää on nyt ulkona? - pilkkopimeää
90. Kelle puhuit viimeksi puhelimessa? - isännälle
91. Mitä kuuntelet tällä hetkellä? - en mitään
92. Mitä söit viimeksi? - limsaa ja suolapähkinöitä vähäsen
93. Viimeisin katsomasi elokuva? - joku dvd, en muista
94. Pelottavat elokuvat vai onnelliset loput? - onnelliset loput
95. Kesä vai talvi? - kesä
96. Halit vai suudelmat? - halit
97. Rolling Stones vai Beatles? - ihan sama, ei nappaa kumpikaan
98. Kissat vai koirat? - molemmat
99. Sano jotain-ihan-mitä-vaan itsestäsi! - ihmettelen itseäni että miksi aloinkaan vastata näihin kun oli niin älyttömiä kysymyksiä...

ja jälleen messuilua

Tämäkin päivä meni messuilla, tällä kertaa Jyväskylässä. Pääsin bussikyydillä ja matkat meni rattoisasti neuloessa fifi-huivia.
Kyseessä oli siis ammattialani messut, mutta kovin paljoa en ammatillisesti messujen annista kokenut saavani. Tarjonta kun tuntuu painottuvan enempi painamiseen ja suurkuvatulosteisiin. Mutta ei se mitään, ei messuilta tyhjin käsin toki tarvinnut lähteä. Nämähän on siitä erikoiset messut että krääsää saa niin paljon kuin kehtaa ottaa ja jaksaa kantaa. Kokeneena messukävijänä pidin tiukan linjan enkä ottanut mitään mikä ei reppuun mahtunut. Ja karkkilakko piti myös, en laittanut suuhuni ainuttakaan karkkia enkä suolatikkua. Mutta tässä siis messujen antia:



Mukavin asia päivässä oli se että tapasin messuilla kaksi kouluaikaista kaveria. Toisen tapaamisesta olikin ainakin 11 vuotta aikaa, vaikka netitse ollaankin oltu yhteyksissä.

Koska linja-autoreissulle oli varattu aikaa reilusti, ehdin kipaisemaan myös kaupungilla. Suunnistin tietysti Eurokankaaseen ja löysinkin sieltä yhden palan ostettavaa. Se on muuten metka juttu että Jyväskylän myymälästä olen harvoin löytänyt palalaarista mitään sopivaa tilkkuilukangasta. Seinäjoelta löytyy jonkin verran, mutta Vaasassa on todella hyvät valikoimat ja sieltä lähteekin yleensä kassillinen tavaraa mukaan kun siellä poikkeaa.
No joo, rönsyilin jo aiheesta. Käväisin myös Tiimarissa, sieltä käteen tarttui pari pussia paljetteja (eilisen kurssin innoittamana) ja A4:n kokoinen pala neulahuovalta näyttävää materiaalia.

Tuossa eilisessä tarinassa esittelin helavyöpaidan. Päätin laittaa sen tänään päälleni ja aamulla vielä häthätää tein siihen sopivan korun:



Koru ei ole omaa designia, vaan muokkasin valmiista. Koru on siis alunperin Lauri Tähkältä tilattu, mutta koska se ei oikein sovellu alkuperäisessä asussaan omaan kaulaani, se oli jäänyt käyttämättä. Nyt sitten kekkasin katkaista nahkanauhan ja liimata sen päät takapuolelle. Solmin ohutta nyöriä reunimmaisiin heloihin ja tein nyöriin liukusolmut. Ja systeemihän toimi, sain hyvän korun joka sopii kaulaani.
Messuilla sattui muuten sitten hassu juttu. Yksi näytteilleasettaja suurinpiirten syöksyi luokseni ja kysyi olenko pohojalaanen ja samaan hengenvetoon että mistä olen hankkinut paidan ja korun. Taisi olla Lauri Tähkän faneja...

Nyt onkin niin jalat väsyksissä että on ihana olla ilta kotona. Ehkä katsotaan jokin dvd-leffa.

Käyttäkää muuten tuota kommentti-osiota hyväksenne, olis kiva saada vähän vastakaikuakin. Siis tämän rivin alapuolella linkki missä lukee tällä hetkellä 0 comments.

7.10.05

messuilua

Käsityömessut on nähty ja päivä mennyt aika pulkkaan. Aamulla olisin saanut nukkua myöhempään mutta meikätyttöhän heräsi melkein normaaliin aikaan. Messuille suoriuduin pian ovien avauduttua eikä väkeä ollut vaivaksi asti. Itse asiassa sain messut katsottua ennätysajassa, kahdessa tunnissa. Helppohan se on katsella kun ei ole ihmismassoja edessä. Investointejakin tuli tehtyä ihan kiitettävästi:



Alimpana punainen t-paita jonka helmassa helavyökuvio. Etualan sammakko-pehmolelu oli niin symppis että oli pakko ostaa vaikken oikein tuollaisen "krääsän" kauppaamista käsityömessuilla sulatakaan. Keskellä oleva puinen puikko on oikeasti savityökalu mutta ehkäpä painelen sillä saumavaroja. Liukuvärjättyä lankaa tarttui taas mukaan kolme rullaa ja punaista hahtuvaa yksi kiekko. Innostuin myöskin työnäytöksenä olleesta helmivirkkauksesta joka toiselta nimeltään on kaiketi räsyvirkkaus. Ostin aihetta käsittelevän kirjan, tarvikepaketin ja vielä metrin palan alustaverkkoakin. Vasta kuvan otettuani huomasin että unohdin yhden asian kuvasta. Ostin myös kolme käsinpainettua tilkkua.
Saa nähdä koska ehdin paneutua tuohon räsyvirkkaukseen. Äidillä olisi poppanakuteiden jämiä joita voisi käyttää siihen, pitäisi joskus mennä penkomaan.

Messujen jälkeen poikkesin kangaskaupassa ja tietysti jotain tarttui mukaan myös sieltä:



Iltapäivä menikin rattoisasti siskon luona kyläillessä. Suoraan sieltä päin menin sitten helmi- ja paljettityökurssille. 2,5 tunnissa ehdin kuulla ja nähdä paljon. Pienen harjoitustilkunkin tein. Materiaaleja olisi jemmassa tätäkin hommaa varten vaikka miten paljon. Kun vain olis sitä aikaa tehdä.



Kas tässä vielä yksi kuva. Santeri-katti nauttii messuostoksista. Se valloitti heti paperikassin kun sai mahdollisuuden. On se kumma miten paperikassit on kissoille kuin magneetteja.

6.10.05

haipakkaa

On ollut taas kerran yhtä haipakkaa koko päivä. Menin suoraan töistä päin tilkkukillan tapaamiseen, nyt ehdin olla kotona tunnin ja sitten on rivitanssin vuoro. Mutta eipä sillä, en valita koska kaikki menot on kuitenkin ihan mukavia ja itse valittuja. Näin talvikaudella kun on noita kansalaisopiston juttuja kolmelle illalle viikossa ja muut satunnaiset päälle niin ei ehdi paljoa kotona olemaan.
Tilkkukillassa piirtelin tällä kertaa viivoja tilkkuihin. Voitin tässä jokin aika sitten keltaisia, oransseja ja punaisia 15x15 cm tilkkuja aika pinot ja nyt suunnittelen niistä jotain tekevänikin. Monta työtä on tosin tehtävänä ennen tuota, mutta voihan sitä jo esivalmistella. Olin jo lajitellut tilkut tummiin ja vaaleisiin ja nyt siis piirsin viivat vaaleiden neliöiden poikki ja laitoin tilkut parittain vastakkain. Huomasin että tummia tilkkuja on kymmenisen kappaletta vähemmän joten niitä pitänee jossain välissä leikata omista kankaista lisää.
Tilkuista tulevan blokkimallin olen siis jo päättänyt. En tiedä blokin nimeä, mutta tuosta kuvasta näkyy ensimmäinen harjoitusblokki. Tuossa on tosin ommeltu 2 blokkia yhteen jo, joten ihan tuollaista ei työstä kaiketi tule.



Huomenna onkin toivon mukaan kiva päivä! Pidän töistä pekkasvapaata ja menen käsityömessuille. Ja illaksi on tiedossa pari tuntia helmi- ja paljettikirjonnan parissa. Ehdin osallistua vain kurssin ensimmäiseen osaan mutta parempi sekin tai kuin ei ollenkaan. ;)

5.10.05

ongelma ja ratkaisu

Tässä opetellessani blogin teon saloja törmäsin juuri ongelmaan että Operani ei osaa liittää kuvia viestiin. Niinpä hetken pähkylöinnin ja muutaman epäonnistuneen viestin lähetyksen jälkeen siirryin Mozillaan ja johan näkyy pelaavan.
Aion siis jakaa tänään kanssanne pari kuvaa. Koska tämä on käsityöpainotteinen blogi, laitan viimeisimmän valmistuneen käsityön kuvan tähän ensiksi. Olen tehnyt kasseja kahvipusseista mutta koiranruokasäkin tyhjennyttyä päätin kokeilla mitä siitä tulisi. Ja tulihan siitä kassi. Tässä kassi kuvattuna molemmilta puoliltaan:



Päätin myös laittaa tänne satunnaisia "päivän kuvia". Ainahan ei ole noita käsitöitä näyttää, joten räpsin mitä kulloinkin näköpiirissä on. En lupaa että joka viestissä olisi kuvaa, mutta siihen pyrin. Tämänpäiväisen kuvan nappasin aamulla puoli kahdeksan aikoihin. Pellolla näkyi kivasti sumua ja Essi oli jo laittautunut laitumen parhaalle paikalle.

4.10.05

pikainen aloitus

Kokeilenpa nyt sitten minäkin tätä blogia kirjoitella. Muutamia blogeja on tullut lueskeltua ja alkoi poltella itselläkin halu kokeilla. Kotisivuja kun tulee harvakseltaan päivitettyä.
Aion esitellä täällä tekemisiäni, lähinnä ehkä tilkkutöitä mutta myös muitakin juttuja ja höpistä joutavia elämästäni.
Blogini nimeksi valitsin tilkkutäkin alla, koska se on paras paikka maailmassa. On ihanaa väsyneenä kääriytyä tilkkutäkkiin ja nukahtaa. Tai sitten makoilla sohvalla ja katsoa leffaa tai torkahtaa päiväunille.