21.12.05

joulua



Nyt alkaa pikkuhiljaa tuntua joululta, siis positiivisessa mielessä. Töissä kun joulu on lähes kirosana, kiirettä riittää ja ressiä pukkaa. Varsinkin tämä viikko tähän saakka on ollut rankka. Viime yönä tein unissanikin töitä. Kroppa huutaa jo armoa ja mieli myös. Kropan huutamiseen ei tietenkään liene mitään osuutta sillä viime viikonlopun neulemaratonilla...
Mutta työkiireet loppuivat tähän päivään ja nyt on aika ottaa rennommin. Töissä täytyy käydä vielä perjantaihin saakka, mutta paljoa tekemistä ei varmaankaan ole. Perjantaina iltapäivästä työpaikallani järjestetään perinteinen jouluhartaus. Se lienee harvinaista työpaikoilla noin yleensä ottaen, mutta itse tykkään tuosta perinteestä kovasti. Sen jälkeen on sitten kiva lähteä joulun viettoon.
Oma jouluni tullee sujumaan perinteisissä merkeissä. Aattona käydään mieheni kanssa vanhempieni luona syömässä ja saunomassa ja illaksi tullaan hautausmaan kautta kotiin. Muut joulunpyhät sujuu sitten kaksistaan kotosalla. Perinteinen joulupizza on toki aikomus tehdä. Mutta suklaata en aio syödä yhtään!
Käsityörintamalla on taas keskeneräistä. Aloitin tuosta perjantaina ostamastani Regia-langasta sukkia. Toivottavasti saan ne joskus valmiiksikin, vaikka jouduinkin toteamaan että mun käsiäni ei ole suunniteltu pitelemään 2,5 numeron puikkoja. Ne on yksinkertaisesti liian ohuet, sormet on aika krampissa. Jälki tuossa Regiassa on kyllä ihan metkaa, mutta lanka on tosiaan liian ohutta että siitä tämän jälkeen mitään tekisin.

1 kommentti:

TiinaV kirjoitti...

Hyvää joulua! Ihana kuva! :)