7.1.06

pipo

Tein tuosta kummitytön ponchosta ylijääneestä langasta pipon. En tiedä vielä yhtään onko se lähellekään sopiva. Mutta saa kokeilla sitä jossain vaiheessa niin sitten tiedän. Styrokspäälleni tuo on juuri sopiva. Jos siis on sopiva myös pipon saajalle niin sittenpähän tiedän tehdä ehkä jatkossakin jotain.


Tänään kierreltiin vähän kaupungilla. Kolme kirpparia tuli katsastettua mutta tosi laihoin tuloksin. Käteen jäi vain yksi muistilappukuutio.
Mutta ruokaostosten lomassa tein pienen löydön. Sain nimittäin toteutettua sen toisenkin joululahjatoiveeni. Löysin alehintaiset Alhon huopatossut. Hinta oli vain 18.80 kun se ennen joulua oli lähemmäs 30 euroa. Eikä tarvinnut väriäkään miettiä kun ainoastaan sinisiä oli omaa kokoani.

Saa vaan nähdä miten kauan nuo pampulat säilyy ehjinä. Näyttävät siltä että koira ei voi vastustaa kiusausta. Edellisiä huopatöppösiäni koira retuutteli siihen malliin että ne piti laittaa piiloon. Ja hyvään piiloon menivätkin, toista ei ole enää löytynyt. Mutta ei haittaa, ne olivat jo lähes puhki kuluneet ja siksi halusinkin uudet. Ja nimenomaan kunnolliset paksut kotimaiset eikä lisuja kuten ne vanhat.

Taikajakkukin on vähän edistynyt. Ensimmäinen hiha on nyt puolivälissä.

Ostin tänään elämäni ekaa kertaa Moda -lehden. Sitä jossain kehuttiin. Mutta ei, minä olen näköjään aina eri mieltä kuin muut. En löytänyt lehdestä oikein mitään mielenkiintoista. Maikki Harjanteesta oli kyllä kiva juttu, mutta teksti tökki pahasti. Oli ylimääräisiä tavuviivoja ja kirjoitusvirheitäkin. Muualla lehdessäkin bongasin kirjoitusvirheitä vaikka pikaisesti vain selasin.
No joo, mutta kehunpa nyt tässä samalla jotain mitä muut ovat haukkuneet. Nimittäin tuota Sukkasillaan -kirjaa. Mulle kirjoissa tärkeintä on kuvat, harvoin ohjeista teen mitään. Ja tämän kirjan kuvat todella toimii. Eli minä tykkäisin tästä kirjasta vaikka teksti olisi siansaksaa. Ohjeita en siis osaa arvostella, siihen mulla ei ole riittävää tietotaitoakaan.
Uutta Suuri Käsityölehteä en voi valitettavasti vielä arvostella. Tilasin lehden taas pitkästä aikaa, mutta vasta pari päivää sitten joten ensimmäinen numero ei vielä ehtinyt tulla. Tarjous tuli aika sopivasti, olin jo ehtinyt päättämään että tilaan lehden taas, mutta en vain ollut saanut aikaiseksi. Ja kuin ajatukseni lukien kolahti sitten postilaatikkoon tarjous. Tilasin sitten heti netin kautta ja täytyy sanoa että olipas kehitetty näppärä systeemi kun lehtitilauksen sai heti maksaa suoraan verkkopankin kautta. Sen verran piti kaupassa jo vilkaista lehteä, että ainakin siinä alkaa joku tilkkutyösarja, joten jotain mielenkiintoista tulee olemaan.

Ei kommentteja: