3.1.06

sophie

Nyt on ensimmäinen pesukonehuovutettu neuleeni valmis! En nyt mitenkään voi kehua suurella onnistumisella, mutta olihan tämä jännää kuitenkin. Muuntelin vähän sophien ohjetta, jonka löysin Feltet mommy:n blogista. Tein kahvasta yksinkertaisen, kuuden silmukan putken minkä täytin hahtuvalla pulleaksi. Ja tein myös pienen läpän nappia varten. Kahvasta tuli vähän möykkyinen koska ne täytevillat eivät menneet ihan tasaisesti. Mutta kassi huopui aivan hurjasti, vaikka pesin 40 asteen kirjopesussa tavallisen pyykin seassa. Neulepintaa ei näy enää yhtään, ainoastaan reunasta tunnistaa kumpi puoli on oikea ja kumpi nurja.
Tässä kuvat ennen ja jälkeen huovutuksen, leikkausalusta antaa mittakaavaa kutistumiseen.


Aion laittaa kassiin puisen napin, mutta kuivukoon nyt ensin. Napinreijän leikkasin vaan saksilla huopuneeseen läppään. Kassin materiaalina on Kangas-Aitan ruskea luonnonvärinen hahtuva, joka oli valmiiksi kaksinkertaiseksi kerittyä. Kuvassa taitaa näyttää melkeinpä mustalta vaikkei se siis sellainen ole.

Ja tästä hullaantuneena aloitin jo huovutettavaa pipoakin... Taikajakun alku sai siis jäädä odottelemaan tämän hullutuksen iskiessä! ;)

3 kommenttia:

Hempukka kirjoitti...

No onpa hyvännäköinen kassi! Itsekin kärvistelen täällä kun tekisi mieleni tehdä uusi huovutettu kassi.
Sen varmaan jo tiesitkin, että tähän jää koukkuun, eli turha varoitella enää =)

Sipi kirjoitti...

Hei onpas tosi ihana laukku!! Jos pääset tapaamiseen (jahka se saadaan järjestettyä) ota laukku näytille,pliis! :)

Kati S kirjoitti...

oih ja voih! arvaas onko tää vähän otettu! ihanv aan surffasin ja sun sivut löysin, oon kyl ennenkin käynyt, ja sit mun blogi mainitaan täällä :oD *punastuu*