26.1.06

sukkaa pukkaa


Tänään valmistuivat nämä sukat isännälle. Lankana on tummanharmaa 7 veljestä ja tein varren 3:n pyöröpuikolla ja lavan 3,5 pyöröllä. Varsinkin tuon tylsän pitkän varren tekemisessä tuo pyöröpuikko on aivan ihana. Kerroksia tulee puolihuomaamatta kun ei tarvitse siirtyä puikolta toiselle.
Tein toista sukkaa tänään työaikana! Oli sikäli poikkeuksellista että olin autossa matkustajana ja maisematkin oli ihan tuttuja niin meikä tyttöhän otti tietysti kutimen mukaan. Normaalisti istun työpaikalla tietokoneella eikä siinä mitään sukkia tehdä.

Nyt mulla on pieni ongelma. Mun tekis hirmusti mieli aloittaa uutta ponchoa Teddyistä jotka on jemmassa sitä varten. Mutta kun tuo taikajakun hihan on aina vaan kesken. Olen yrittänyt pitää joistakin periaatteista kiinni vaikka lipsumista on huomattavissa. Tällä hetkellä periaatteet ovat vielä sillä tasolla, että ei saa aloittaa toista isoa työtä jos edellinen on kesken. Pienempiä (sukkia, pipoja) saa tehdä, mutta ei isompaa. Nyt on joko aika luistaa periaatteista tai sitten sinnitellä se hiha loppuun. Tai sitten taas huijata itseään ja tehdä jotain pientä. ;)

5000:s kävijä napsahti laskuriin eilen aamulla. Olikin ihan tuttu ihminen ja ylläri lähti tänään postiin. Eihän se sitten enää ylläri ole, mutta kerron tässä muillekin että se oli Marimekon kankaasta ommeltu kassi.

5 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Se Teddy poncho on kyllä aika nopsa tehdä. Voisit antaa itsellesi luvan tehdä sen välillä. Kohta on muuten aika, ettei sille ole niin tarvetta kuin nyt vilpoisilla keleillä sipasta se hartioita lämmittämään;)
Tuota sanoisin hyväksi perusteluksi.

kuttu kirjoitti...

Muuten kyllä, mutta se ei ole SE verkkoponcho vaan sellainen lämpimämpi mihin menee viidettä kerää lankaa. Tuolla aikaisemmin on sellaisen kuva musta-harmaasta Teddystä.
Mutta kiitos kannustuksesta! Hyviä perusteluja tarvitaan aina. ;D

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
kiinnostuin jo aiemmin (intohimoisena sukankutojana) noista pyöröpuikoista joilla voi sukkia kutoa (neuloa). Laitoin spostia Vuorelmalle, ilman vastausta=( saisinko sinulta tarkat tiedot miten tilata (puikkojen pituus mm ja osoite josta tilata?

jaana Vaasasta

kuttu kirjoitti...

Jaana, minäkään en saanut sähköpostia menemään ja siksi soitin. Numero on 03-7812050. Kerrot siis haluavasi tilata 30 senttiset Addin pyöröpuikot ja haluamasi koon. Jos sukkia teet niin tarvii ehkä kahdet, vartta varten puoli kokoa pienemmät kuin lapaan. Itse käytän 7-veljestä langalle 3 ja 3,5 puikkoja.
Ja annat nimesi ja osoitteesi niin lähettävät ne kirjeessä ja lasku seuraa siinä mukana.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset avusta, nyt vain tilaamaan ja neulomaan
jaana