29.1.06

vaikeuksien kautta voittoon

... tai no ainakin onnistumiseen, tällä kertaa.
Kuten eilen kerroin, punainen lanka loppui kesken ja päätin tehdä sukkien kärjet mustalla. Näyttivät kuitenkin hiukan kummallisilta, joten päätin lisätä varteenkin vähän mustaa. Sukkasillaan-kirjan inspiroimana ajattelin kokeilla virkkausta ja sain sitten yrityksen ja erehdyksen kautta kehiteltyä tuollaisen piparkakkureunan.

Varressahan mulla oli jo noita nurjia silmukoita mihin oli helppo virkata. Koska silmukoita oli yhteensä 40 tein neljällä jaollisen kuvion. Ensimmäiseen silmukkaan virkkasin 6 kiinteää silmukkaa, sitten jätin yhden väliin, tein kolmanteen silmukkaan piilosilmukan, hyppäsin neljännen yli ja sitten taas viidennestä alkoi uusi kuuden kiinteän silmukan kaari. Tässä lähikuva.


Eilen ostin tuon Wool-kerän. Pinkistä verkkoponchosta jäi Palmaa, joten ajattelin käyttää niitä yhdessä. Tekaisin niistä tällaisen pipon.

Ajatuksena oli tehdä ponchon saajalle myös pipo, mutta tuosta tulikin niin iso että sopii omaan päähäni. No, pitää kokeilla onko tytölle kuinka iso, onhan tuo kuitenkin joustinneuletta. Ohjetta mulla ei ollut joten koon määrittäminen oli hakuammuntaa. Loin 40 senttiselle 5,5 pyöröpuikolle 52 silmukkaa ja neuloin siis molempia lankoja yhtä aikaa. 2o 2n joustinta tein n. 16 cm, sitten kavensin koko kierroksen ajan 2 silmukkaa yhteen. Vaihdoin 5:n sukkapuikoille ja neuloin sitä pari senttiä ja sitten taas koko kierros 2 yhteen kavennuksia. Sen jälkeen keräsin silmukat langalla yhteen.

Nyt on muuten pienellä pyöröpuikolla neulomisesta oikean käden pikkusormi niin kipeä, että piti laittaa jo laastari suojaksi. Pidän sitä pikkusormea puikon samalla puolella kuin peukalo ja sormen etupuoli hankautuu. Ei siis lisää sukantekoa pariin päivään. Isompia pyöröpuikkoja ja tavallisia sukkapuikkoja pidän eri asennossa, joten niiden käyttöön ei ole estettä.

Kävin lukaisemassa Kultaisen kudinpuikon tuloksia. Onnittelut voittajille! Yllätyksekseni huomasin että ainakin pari henkilöä oli äänestänyt tätäkin blogia. Tulin hyvälle mielelle, kiitokset teille! Itse en edes tajunnut että äänestämiään sivuja olisi voinut jotenkin perustellakin. ;)

1 kommentti:

JaanaM kirjoitti...

Niistähän tuli hienot! Minä olisin tylsästi vain ostanut lisää samaa lankaa ja sitten tuskaillut sen lopun kanssa. Sen takia mun kaapit/laatikot pursuaa lankaa :)
Toi musta-punainen on mun suosikki yhdistelmä! Olohuoneeni oli ennen puna-musta! Nyt se on hieman vaihtanut väriä.