22.1.06

voi ei!

Onpas taas ollut pientä haipakkaa. Se on kumma juttu että kaikki menot kasaantuu aina samalla viikonlopulle.
Perjantaina meni töiden puitteissa yli kellonympärys kun normaalin työpäivän päälle kävimme vielä kuuntelemassa Mato Valtosen luennon. Aiheena oli luovuus ja luento oli onneksi niin hyvä että sen jaksoi hyvin kuunnella.
Eilen oli sitten muuten vaan menoja ja tämän päivän olen viettänyt Pohjanmaan alueen tilkkutapaamisessa. Olin vastuussa nauhapujottelutyöpajasta. Opetushomma oli kohdallani ihan ensimmäinen ja pientä alkukankeutta oli havaittavissa. Mutta päivä meni kuitenkin kokonaisuudessaan hyvin ja vaikka en itse siis ehtinyt muihin työpajoihin, tykkäsin kuitenkin päivästä. Sen verran sitä kuitenkin jännitin etukäteen että aamulla heräsin jo ennen herätyskelloa.

Sitten tuohon otsikon aiheeseen...

Vein eilen kaikki villat ja villalangat ulos pakkaseen. Yhtä villapaitaani oli nakertanut joku pikkuystävä ja koska en todellakaan jaksanut alkaa käymään kaikkia villoja penkoen läpi, ajattelin vain heittää ne vuorokaudeksi ulos pakkaseen että mahdolliset pikkuystävät kuolevat.
Vein siis villat pusseissa ulos ja jätin tuohon ikkunan alle. VÄÄRIN!
Meillä on ihana pikkuinen koira kuten olette ehkä tuolta vanhoista viesteistä lukeneet. Koira saa olla vapaana pihassa ja nyt se olikin pitänyt vähän hauskaa. Villat oli pitkin pihamaata, hahtuvat purkautuneet tuollaisiksi sotkumöykyiksi millä ei voi enää mitään tehdä. Yksi muovipussi ja siinä ollut lampaan- ja vuohenvillaseos oli kadonnut kokonaan. Samassa pussissa ollut ihana ihan-ihan-aito viime kesänä karstattu villamöykky oli retuutettu navetan lähistölle ja oli siten ihan heinissä. Siinä villassa on voimakas lampaan haju joten ei ihme että koira on siitä seonnut, lammaskoira kun on...
Että sitä pitääkin olla ihmisen niin tyhmä että antaa tällaista tapahtua... Toinen niistä ihanista punasävyisistä liukuvärjätyistä hahtuvistakin on nyt sotkua enkä saakaan niistä samanlaisia tossuja tai lapasia. Ja maksoivatkin vielä niin turkasesti...
No, ehkä elämä tästä jatkuu kuitenkin.

Pyykkikoneessa pyörii tällä hetkellä toista kierrostaan äidiltä saamistani langoista tehty pipo. Ensimmäisen pesun jälkeen se oli vielä ihan liian iso, saa nähdä miten käy nyt.

2 kommenttia:

Meri kirjoitti...

Vedä henkeä... ehkä saat vielä osan langoista ja hahtuvista elvytettyä ? Tsemppiä !

Jossu kirjoitti...

Hauska juttu sinäänsä, mutta mullahan oli myös se hahtuvalankakerä kurssin jäljiltä.. Eilen löysin sen lattialta raadeltuna... Lammaskoirat :D