27.2.06

jotain valmistakin

No nyt on jotain valmistakin esiteltävää.
Ensiksi tuosta Loft-langasta pipo. Tein tämän uudella bambuisella 7:n pyöröpuikolla. Muuten ihan kiva puikko, mutta alussa se piti kummaa narinaa. Metallinen siiman ja puikon kiinnityskohta pääsi jotenkin liikkumaan. Mutta lakkasi se sitten kitisemästä, en tiedä miksi. Loft-lanka oli todella ihanaa neulottavaa, pehmeää. Tein 84 silmukkaa ympärysmittaa, muuten sileää neuletta mutta alareunaan pari kerrosta nurjaa estämään rullautumista. Korkeutta oli 30 cm ja pyöräytin kerran pesukoneessa 40 asteessa.



Kulutin myös äidiltä saamiani lankoja. Oranssi pipo on vielä toista kertaa pesussa, joten siitä myöhemmin lisää. Turkoosin hiippalakin tein hiukan paksummasta villalangasta. Neuloin sitä yksinkertaisena 6:n pyöröpuikolla. Silmukoita aloittaessa oli 90. Kun korkeutta oli 14 cm, jaoin työn kolmelle sukkapuikolle ja aloitin kavennukset. Kavensin 3 silmukkaa joka 2. kerroksella. Vaihtelin kavennusten kohtaa niin että valmiista työstä niitä on enää vaikea huomata. Mutta puikkojen vaihtumiskohdan valitettavasti huomaa, siihen jäi pystyraita. Tupsun tein lopuksi kierittämällä langasta pienen kerän mitä kiinnitin hieman huovutusneulalla tökkimällä. Pesu kerran 40 asteessa. Korkeutta tuli yllättäen sen verran että reuna piti taittaa kaksinkerroin. Ihan kivaltahan se näyttää, vaikka taite ei ollutkaan suunnitelmissa.



Eilen illalla sain aikaiseksi myös tällaisia tekstiilikortteja. Osallistun tilkut-listan synttärivaihtoon. Tänä vuonna teemme toisillemme tekstiilikortteja. Tein nämä taikinavärjäyksellä värjäämästäni kankaasta ja verkkomaisesta kankaasta. Välissä on jäykähkö huopa ja taustapuolella valkoinen kangas mihin kirjoitin tervehdykseni. Sydämet ovat kaikki metallia; isoin sydän on ommeltu kiinni (Tiimarin tarrakuvio alunperin, tein vain reijät), keskikokoiset ja ihan pienet sydämet ovat haaraniittejä. Kiinnitin kuviot ennen taustakankaan ompelemista, joten haaraniittien taustat jäävät piiloon. Reunat ompelin tiheällä siksakilla. Kortit ovat normaalia postikorttikokoa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, todella kauniita, jotenkin itämaisen tyylisiä, kortteja.
KirsiJ

kuttu kirjoitti...

Kiitos!