13.2.06

taikajakku


Se on vihdoinkin valmis! Siitä on jo vaikka miten kauan aikaa kun tämän aloitin ja tuntui ettei se tule koskaan valmiiksi. Into hiipui siinä vaiheessa kun kokeilin sitä päälleni ensimmäisen hihan valmistuttua. Ei näyttänyt kivalta ja siksi into katosi. Eilen illalla kuitenkin sitten tartuin jälleen toimeen kun ei ollut mitään muutakaan kesken enää. (tai no, yksi fifi, mutta se on oikeasti UFO). Ja kun sain sitten vihdoin päälleni tuon, niin ihan kivaltahan se kuitenkin näyttää. Pidin sitä töissäkin tänään. Ainut huono puoli tuossa on, että se valuu jotenkin pois päältä ja sitä piti asetella muutaman kerran päivän aikana uudelleen. Taikajakun ohjehan löytyy Novitan sivuilta.

Ehdin tekaista myös tällaisen donitsin.

Reunaan ompelin helmiä koristeeksi. Mun piti oikeasti tehdä uusi kassi vatsatanssihuiveille, mutta en löytänyt kangasta. Tiedän että mulla on jossakin pala mustaa paksua samettia, on vaan liian hyvässä tallessa. Siinä etsiessä tuli pala joustosamettia vastaan ja siitä tein tuon. Olin siitä palasta tehnyt ennenkin donitseja, mutta nekin olen jo ehtinyt hukata.

Tuli kaiketi sitten neulottua vähän liikaa viikonloppuna. Nyt on oikea kyynärvarsi kipeä ja taitaa olla levon tarpeessa. Onneksi just nyt ei ole mitään "pakko tehdä" juttua mielessä eikä kesken.

2 kommenttia:

jaanam kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivää!

kuttu kirjoitti...

Kiitos! Samoin sinulle!