5.7.06

uusia lankoja

Maanantain neuletapaaminen meni ihan mukavissa merkeissä. Meitä oli yhteensä 6 neulojaa ja taas näin uutta ja mielenkiintoista. Ihana yllätys oli kun Sipi oli tehnyt minulle tällaisen vuohimagneetin! Vielä kerran KIITOS!


Sain nuo edellisessä bloggauksessa vyyhdillä olleet langat kerittyä. Tänään ostin taas pari kerää uuttakin lankaa, kun oli kauppaan tullut Novitan uutuuksia jo.

Käteen tarttui siis Valoville ja Valoanni vaikka ei ole mitään haisua mitä niistä teen. Ehkä johonkin voisi virkata jotain koristusta, tuo lanka kun ei isommiksi pinnoiksi sovikaan koska karvaantuu. Isoveikkakin lähti mukaan, kun oli niin kiva uusi väri. Mutta muut Novitan uutuudet, Jenga, Fox ja Teddy Galaxy saivat jäädä odottelemaan. Hinnat oli yllättävän korkeita niissä. Jengan värit oli kyllä ihan kivoja. Samoin perinteisen Teddyn uusi oranssi ja uusivanha punainen ovat kivoja, mutta eipä ollut nyt mielessä niistä mitään vielä tehtäväksi. Mutta mikäli vanhat merkit paikkansa pitää, pitäisi niitä osata hamstrata ennen kuin taas loppuvat. Siitä olen kyllä iloinen että se punainen väri oli taas Teddyyn tullut, sitähän oli joskus pari vuotta sitten jo, mutta ei viime syksynä.

Moda-lehtikin tuli eilen. Voi että on nautinnollista kun lehti saapuu juuri sinä päivänä kun edellisessä numerossa on ilmoitettu. Samaa ei voi sanoa jonkin toisen lehden kohdalla... Hyvä jos tulee edes ilmoitetulla viikolla.

Kesän suuri jännityksen ja joskus stressinkin aihe on nyt ohi, kun ensi talven heinät vuohille ovat ladossa. Samoin kerputkin heiteltiin heinien päälle kuivumaan. Kerput on siis lehtipuiden oksia, joista vuohet nauttivat talvella. Heinänteko on aina jännityksen aihe, koska se on niin säästä riippuvainen. Nyt on ollut jo viikon poutaa, heinille kuivumiseen riitti lauantaista tiistaihin. Eli mun puolesta nyt saisi jo vaikka vähän sataakin.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mikä ihmeen Valoanni ja ville? Mä en ainakaan huomannut Novitan uutuuksissa? Onko nuo sitten niitä neonvärisiä lankoja?

kuttu kirjoitti...

Ne on just ne neonväriset langat. Värit ei tuossa kuvassa näytä ihan samalta kuin luonnossa.

Meeri kirjoitti...

Voi vinde. Sä koukutuit ihan kokonaan neulomiseen vaikka yritit kovasti pyristellä vastaan :D