12.9.06

kivaa postia

Tänään se tapahtui! Sain uudelta sny-ystävältäni paketin! Katsokaapa:

Paketti on bambuteemainen, siinä oli pari kerää Regian bumbu-sukkalankaa ja bambuinen virkkauskoukku. En ole edes nähnyt ennen tuota lankaa, vain jotain paksumpaa bambulankaa. Väri on hyvä, sopii farkkujen kanssa. Ja tuo virkkauskoukku on ihana! Se on nro 4, mulla ei ennestään ole ainuttakaan sen kokoista.
Suuren suuret kiitokset ystävälleni! Jotain tietoa jo ystävästäni sain paketin perusteella... hänellä on luultavasti myös koira! Ainakin siihen malliin meidän Mila haisteli paketin sisältöä.

Kivaa postia sain myös viime viikolla, mutta nyt vasta muistin kuvata nämäkin.

Paketti tuli Barbrolta, noita vuohikirjontoja osasin odottaakin, mutta kissakangastilkut tulivat yllärinä ja ovat ihania!

Ja kissateemalla jatketaan, toivottavasti ette ihan kyllästy. ;)
Just kun oltiin päätetty että pidetään Meirami itsellämme, ilmaantui sen oikeat omistajat. Mutta ei se mitään, Meirami sai jäädä meille. Veikkaus siitä että se on kulkeutunut auton moottorissa piti paikkansa. Pentuja oli kadonnut kaksi samalla kertaa, toista ei ollut vieläkään löytynyt. Yksi pentu oli jäänyt emon kanssa kotiin. Pennuille olisi joka tapauksessa pian etsitty uudet kodit, niin pidimme sen sitten. Entiset omistajat käväisivät katsomassa että pentu varmasti on oikea ja kaikki ok. Heillä oli ollut kova huoli pennuista.

Eli tässä meidän tämänhetkinen kissapopulaatio. Näin hyvin jo tullaan toimeen. Oskari on tuossa syömässä eikä huomaa että Meirami on noin lähellä. Santeri sensijaan tulee pennun kanssa paremmin toimeen.

5 kommenttia:

Salainen Neuleystävä kirjoitti...

Hyvä juttu, että paketti tuli perille!

Lellu kirjoitti...

Toi kissukangas on tosi-tosi ihanaa. Voi kun saisi itsekin ;))

Anonyymi kirjoitti...

Terveisiä ihanan suloiselle kissatriolle! Oli hienoa kuulla, että Meiramin entiset kotijoukot viitsivät etsiä kissaansa - näin ei aina käy kaikkien karanneiden/eksyneiden kisujen kohdalla. Neuleblogisi kuuluu ehdottomasti suosikkeihini käsitöiden puolesta; mutta postaathan myös jatkossa kissakuulumisia ;D

Rocking_Psycho kirjoitti...

Meiramille terveisiä, jänskän värinen kaveri! ps. päivitin blogiani vuohikuvilla...

Santtumaaria kirjoitti...

Moikka!

Laitoin eilen aamulla postiin sen palkintopaketin, vihdoin ja viimein. Anteeksi, että kesti. Viitsitkö kertoa, kun on saapunut perille, että tiedän ettei ole hukkunut. Mä en täkäläiseen postiin enää kovin luota...

Kivan näköisiä kisuja :)