5.12.06

nyssäkkää

Eilen illalla oli tilkut-sähköpostilistan nyssäkävaihdon avajaiset. Periaatteessa nyssäkkävaihto on vähän kuin sny, mutta siinä laitetaan vain yksi ainut tilkkuilu-aiheinen paketti. Ja avaamispäivä on ennalta määrätty, pakettia ei saa avata aikaisemmin.
Minä sain tänä vuonna nyssäkkäpaketin Saksasta ja se viipyi postissa, mutta oli saapunut laatikkooni juuri avajaispäivänä. Oikeastaan ihan hyväkin, koska niin houkutteleva paketti oli, että oli helpotus kun sain sen heti nähtyäni avata.
Tässä ensitunnelmia.

Ja mitä noista paketeista paljastuikaan...

En varmaan muistakaan kaikkea, mutta ainakin paketissa oli ihania kankaita, konvehtirasia, sukat joissa on varressa pinssit, itse tehty joulukortti ja kirjottu vuohikortti, nappeja (joista 2 vuohta!), puisia miniatyyriastioita, kirjanmerkki, vaihtuvaväristä ompelulankaa, 2 pyykkipoikatonttua, kirjontaohjeet kortissa olevaan vuohenkuvaan, pätkävärjättyä neulelankaa, joulumusiikki-cd, keramiikkakissa, nippu saksalaisia kahvipusseja (ihanaa, voin tehdä erilaisen kahvikassin!) ja kirjeet nyssäkän lähettäjältä, Helenalta.
Tässä vielä lähikuva pienimmistä tavaroista.

Suuret kiitokset vielä kerran nyssäkkäystävälleni!

Ehdin viikonloppunakin vähän ahkeroida. Lauantaina valmistui 2 kahvipussikassia. Toinen tilauksesta, toinen menee seurakunnan joulujuhlaan arpajaisvoitoksi.


Olen pohtinyt jo jonkin aikaa, mitä laittaisin pakkasilla ratsastuskypärän alle. Vanha kypärämyssy minulla on ja sitä olen jo käyttänytkin, mutta mietin jotain vähän lämpöisempää. Ostinkin jo kaupasta nimenomaan kypärän kanssa käytettävän fleecepannan, mutta eihän se sitten sopinutkaan, tuntuu liian kireältä. Niinpä tartuin puikkoihin ja lopputuloksena oli tämä.

Lankana on musta Wool, puikot nro 3 ja silmukoita 120. 2o 2n joustinta tein n. 5,5 cm ja sitten päättelin. Mielestäni onnistui hyvin. Panta ei kiristä, mutta ei tipukaan. Wool ei kutita ja on tarpeeksi ohutta mahtuakseen otsalta kypärän alle. Ja suojaa korvanlehdet, nehän ensiksi paleltuisivat.
Ratsastuksesta puheen ollen, olen kokenut siinä hiukan epäonnea viime aikoina. Putosin selästä kahdella peräkkäisellä tunnilla. Ensimmäinen putoaminen oli ihan ensimmäinen minulle, mutta koska se johtui hevosen pukittamisesta, en saanut siitä traumoja. Ajattelin vaan, että kunhan pääsen seuraavaksi kiltin hevosen selkään niin kaikki on ok. Olikin siihen saakka, kunnes hevoset säikähtivät tuulen lennättämää styroksinpalaa. Me molemmat tunnilla olleet ratsastajat löysimme sen seurauksena itsemme maasta. Onni onnettomuuksissa oli, ettei kummallakaan kerralla sattunut mitään. Pieniä lihaskipuja on ollut kaulassa, mutta edes mustelmia ei tullut (kun tulee pää edellä alas, saa muu kroppa pehmeän alastulon...). Epäonni jatkui vielä sunnuntainakin, kun onnistuin jättämään isovarpaani kavion alle. Sen kerran kun mulla oli turvakärkisten kenkien sijasta tavalliset kumpparit jalassa... Sunnuntaina kävin sen verran hepan selässä, että pääsin nyt ehkä pahimmasta pelosta yli ja uskallan mennä taas perjantaina normaalille tunnille.

2 kommenttia:

Hannaliini kirjoitti...

Voi ei noita putoamisia! Itse olen myös pelännyt, että mitähän tapahtuu, jos (ja luultavasti kun) joskus vielä tulee hevosen selästä pudottua - mahtaakohan sitä enää uskaltaa kiivetä takaisin... Hirveän monta vuotta on viime putoamisesta, mutta vieläkin muistaa sen tietynlaisen avuttoman tunteen, jonka kokee, kun se maa olikin niin kova... Tsemppiä!

nanna kirjoitti...

Tiedän tunteen! Naamalleen kuralammikkoon ja samalla viikolla vielä hepo puree sormesta. Sormi ei ole vieläkään parantunut, putoamisen aiheuttamat traumat kylläkin. Mutta silti, ei tuota ratsastelua ihan heti poiskaan jättäisi!