18.1.07

punaiset sukat & arvonta

Polvisukista jäi Janne-lankaa sen verran että riitti vielä tällaisiin matalampiin sukkiin. Ei ollut ihan hanskassa nuo silmukkamäärät ja jouduin purkamaan ensimmäisen varren kun tuli liian leveää. Tuo sileä neule varressa kun ei anna mitään anteeksi; jos on liian löysä niin tippuu ja jos liian tiukka niin ei mene kantapään yli.

Kuvassa mukana myös 7 veikkaa uutta raitaväriä. Oli pakko ostaa kun kaupassa näin, kivaa farkkuväriä. Vaikka mä vannoin etten enää tekisi sukkia Novitan raitalangoista kun raidat ei täsmää, niin voi olla että pitää kuitenkin tehdä. Tai sitten säärystimet tai vaikka pipo, niissähän ei epätäsmälliset raidat haittaa...

Viime viikolla kirjoitin, että kansalaisopistot jo alkaa. Vaan minäpä muistin väärin, tällä viikollahan ne vasta alkoikin. Ja sitten kävikin niin, että toinen jumppa siirtyi eri päivälle, enkä pääse sinne enää. Ei haittaa siis mua yhtään, kun meinasi jo tulla "harrastusähky".

Tänään sai sitten "kyntää" autolla lumihangessa. Ja oi että mä nautin ajaa nelivedolla, ei lipsunut yhtään edes pihassa peruuttaessa! Ensimmäinen talvi tuon auton kanssa, ja vaikka se on tässä reilun kuukauden sisällä jättänyt mut 2 kertaa välille, niin pois en antaisi! Kun sanoin isännälle, että en halua enää ajaa millään muulla kuin nelivedolla, oli isännän kommentti: "sitä mä vähän pelkäsinkin". :) Tuolla nelivedolla ajelemisesta saa kyllä maksaa itsensä kipeäksi, se kun syö bensaa ihan liikaa.

Kävijälaskurissa lähestyy taas tasaluku. Joten pistetäänpäs arvonta kehiin. Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy siihen kun kävijälaskuri näyttää 30000. Arvon sitten jotain pientä kivaa kaikkien siihen mennessä kommenttinsa jättäneiden kesken. Mitään "arvontakysymystä" en tällä kertaa keksinyt, mutta kiva olis tietysti saada palautetta tästä blogista. ;)

Edit: Arvontaan ilmoittautuminen on päättynyt. Arvonta suoritetaan lähiaikoina. ;)

37 kommenttia:

Rimmuska kirjoitti...

Kiitokset sinulle innostavasta blogista! Omasta blogista haaveilen kovasti näitä hienoja juttuja lukiessa ja katsellessa, jospa saisin sen pikapuoliin viriteltyä pystyyn...:)

muoriska kirjoitti...

Kaiholla katselen tilkkutöittesi perään... ne kissat ja pukit..
ja se japanilainen käsveska :)

Maartsi kirjoitti...

Tykkään kovasti blogistasi. Teet hienoja töitä, mm. se punainen laukku. Ja vuohet ovat kivoja!

Helmis kirjoitti...

Hep, mukana arvonnassa :).

Kiva, kun tulit mukaan pipoilemaan!

Tuija kirjoitti...

Ihania tilkkujuttuja. Kumpa mullakin riittäis kärsivällisyys...

Tarja kirjoitti...

Mukana myös arvonnassa : )

Kimalainen kirjoitti...

Mukana.. Aina käyn lueskelemassa kun päivityksiä tullut.

Lappis kirjoitti...

Tilkut minut tänne ensimmäisen kerran ajoivat, kun itsekin niitä teen joskus.
Askarruttaa, montakohan paria sukkia sinulla oikein mahtaa olla?

Tuulia kirjoitti...

29947 ilmoittautuu :) mie tykkään erityisesti sinun kirjoittamistyylistä :)

Ilona kirjoitti...

Olen mukana arvonnassa. Minäkin katselen kateellisena vuohiasi... :)

möhönasu kirjoitti...

Onnea blogille! Seuraan blogiasi säännöllisesti - tilkkutöitä, ompeluksia erityisesti ja tietysti vuohia :)

tallitalikko kirjoitti...

Hieno blogi ja upeita käsitöitä. Tänne on mukava tulla katselemaan valmistuneita töitä, kun omat etenee niin hitaasti.
Hevos- ja eläinjuttuja on myös kiva lueskella! =)

Tikku Akka kirjoitti...

Onnea. Kivoi eläimii ja villoi ;-)

Elli kirjoitti...

Minä vilkuilen tilkkutöitäsi :)

vanilla kirjoitti...

Käsitöitä ja muuta siinä sitten sivussa, jatka samaan malliin!

Niin ja on se Kaffila siinä "ringin kulmassa", Kela ja muita siinä lähellä.

Ultsi kirjoitti...

Yhteiset mielenkiinnon kohteet tilkut ja langat tänne vetävät. Ja onhan me pari kertaa kohdattukin!

Memmu kirjoitti...

Täältä löytyy kaikkea kivaa ja yllättävää, joten kiva lueskella.

Metku kirjoitti...

tilkkuvinkkejä etsiskellen löysin sivut. Kivaa ajankulua ja paljon uusia ideoita=)

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja/kauniita käsitöitä. Mukaan arvontaan, onnea hienosta kävijämäärästä=)

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja/kauniita käsitöitä. Arvontaan mukaan, onnea hienosta kävijämäärästä=)

t:Sari
http://merikko2.vuodatus.net

Hempukka kirjoitti...

Mää kans! Meinaan osallistun arvontaan. Käyn täällä aina kun päivität, eli aika usein =)

Anonyymi kirjoitti...

Vakikävijä sivuillasi minäkin...;-))

Kangaskasa kirjoitti...

29982 näyttää mittarisi nyt. Onnea hienosta lukemasta!

Tykkään blogistasi, täällä on rento meininki ja kauniita töitä. Tilkkuilusi ovat huippuja! Vuohetkin ihania :)

Kanerva kirjoitti...

Aina, kun päivittelet käyn lueskelemassa. Mielelläni olen arvonnassa mukana!

Tarja kirjoitti...

Vakilukija olen myös. :) Sinulla on mukavat jutut, hienot käsityöt ja kivat kuvat.

tohveli kirjoitti...

Onnittelut pyöreistä lukemista!

Mukana ollaan arvonnassa! 29987 on jo numero... Tilkkujutuissa olen sinuun tutustunut virtuaalisesti ja kerran bongannut ihan livenä punaisessa paidassa Kaapelilla ;) Silloin jäi esittäytyminen suorimatta kun oli "tilanne päällä" myyjän kanssa. Käsitöiden lisäksi eläinjutut ovat kovasti mieleen blogissasi!

alisanmamma kirjoitti...

Langat ja varsinkin sukat vetävät minua tänne sinun mukavaan blogiisi! :) Tilkkujuttuja olisi kiva oppia tekemään, vaan ekaksi pitäisi kai opettella käyttämään kunnolla ompelukonetta :D

Johanna kirjoitti...

Kiva blogi. Mukana arvonnassa.

rasa kirjoitti...

29994, vielä ehtii!

Ziina kirjoitti...

jaaha, 29999 eli toiseksi viimeisenä mukana. tykkään tilkkutöistä ja niitä olisi kiva nähdä enemmänkin:)

Taiska kirjoitti...

Höh. Myöhästyin. 30005 näyttää nyt.

aura kirjoitti...

Tilkkutöitä minäkin kadehdin. Ei riitä kärsivällisyys (tosin ei aikakaan).

Lellu kirjoitti...

Matti myöhäisenä... mutta kiva sivuasi on käydä lukemassa.

luovatkädet kirjoitti...

30026 jo mittarissa, kivoja neuleitasi on kiva katsella.

uhoava gnu kirjoitti...

Tykkään blogistasi, koska olet armottoman tuottelias ja aina löytyy uutta katseltavaa!

Lettu kirjoitti...

Blogisi on suosikeissani, tykkään !
Ja mukana arvonnassa.

Lea kirjoitti...

No, kerrotaan nyt kuitenkin että tilkkutyösi ovat syy siihen että aloin seurata blogiasi.