26.4.07

ajankulua

Taas on vierähtänyt aikaa pari viikkoa, mihin lienee aikani kulunut...?

Pääsiäisestä lähtien tein ahkerasti tietokoneella ratsastusseuran jäsenlehteä. Koska lehti oli ihka ensimmäinen, minulla kului paljon aikaa sivujen ulkonäön suunnittelemisessa. Ohjelmat joita käytin (Scribus ja Gimp), olivat myös uusia joten oman aikansa otti niiden käytön opetteleminen. Jonkin verran tuotin sisältöäkin itse ja etsin kuvia omista arkistoistani, mutta suurin osa jutuista tuli seuralaisilta. Viime viikolla lehti tuli sitten "uunista ulos" ja varsin tyytyväinen olen lopputulokseen.

Viime lauantaina kävimme isännän kanssa Tampereella Hot Rod & Rock show:ssa. Isäntää kiinnostaa jenkkiautot ja minä tykkäsin katsella ihmisiä. Täältä maalta kun lähtee tuollaiseen tapahtumaan, niin näkee eksoottisesti pukeutuvia ihmisiä. ;D Kamera unohtui harmillisesti kotiin, mutta tässä yksi isännän kännykällä ottama kuva, jossa ihailen kivaa pick-upia.


Tampereella ehdittiin hätäiseen käväistä kaupungillakin. Mulla oli asiaa vain ratsastustarvikeliikkeeseen. Ostin itselleni uudet ratsastushousut, sellaiset farkkujen näköiset. Liike sijaitsee Tallipihassa ja siellä oli isännällekin katseltavaa niissä vanhoissa puurakennuksissa.

Muuten vapaa-aika on kulunut pitkälti tallilla. Olen tykästynyt yhteen Vili-heppaan, ja olen nyt vuokrannut sitä muutaman kerran ja pyrin siihen että jatkossa pääsisin 2 kertaa viikossa ratsaille. Siis vuokraan Viliä tunnin ja toinen tunti sitten normaali opetettu ratsastustunti millä tahansa tallin hevosista.
Vili on 17 vuotias suomenhevosruuna, mukavan rauhallinen ja varma. Sen selässä ei ole vielä tarvinnut pelätä putoamista, vaikka kävin viime maanantaina ensimmäistä kertaa sillä maastossakin.


Pari käsityötä on kesken eikä nyt vaan ole intoa tehdä mitään. Aloitin viimeksi neuletapaamisessa Huopasesta lapasta, mutta se on kesken edelleen. Vaikka se oli Tampereen reissullakin mukana, ei vaan huvittanut tehdä sitä yhtään.
Toinen keskeneräinen työ on ompelujuttu, mutta siihen pitäisi saada paksumpaa vanua. Pitäisi käydä Seinäjoella saakka hakemassa kun ei lähempää löydy. Kuka arvaa mikä tästä voisi olla tulossa? Ensimmäinen oikein arvannut saa palkinnon!

10.4.07

pääsiäisen jälkeistä elämää

Vihdoin on jotain käsitöitäkin esiteltäväksi. Sain siis ne kauan ja hartaasti neulomani sukat valmiiksi. Lankana on Nallea, jonka värjäsin Kool Aidilla viime kesänä. Tahtoo nuo Nallet jäädä nykyään sukkalangoissa sivuun, ei vaan huvittaisi tehdä siitä enää. Mutta nämä teinkin siksi, että aion lahjoittaa ne ratsastusseuran arpajaispalkinnoksi.

Aika värikkäät ne on ja koska värit ei tietenkään osuneet samoin molemmissa sukissa, ne näyttää vähän eri parilta kun ne laittaa jalkaan.

Pääsiäislauantaina kävimme ajelemassa naapurikaupungissa ja sieltä lähti sitten mukaan pari kerää Samos Lollipopia. Ihan ensimmäiset Samos keräni nuo ja toisen sain sitten jo kulutettuakin. Takatalvi laittoi tekemään vielä yhden pipon. Lankaa jäi kerästä vain metrin verran, vaikka olin siis varautunut siihen että saisin korkata toisenkin kerän.


Pääsiäispäivänä paistoin lampaanpaistin, se oli ensimmäiseni ja olen todella tyytyväinen kun se onnistui. Lammaspaisti ei maistunut ollenkaan villalle, vaikka kaikki niin sanovat. En ainakaan kokenut mitään assosiaatiota pässinpökkimälankojen tuoksuun. Kun paistista tuli kunnon luu, ojensimme sen juhlallisesti Milalle. Oletimme että se on oikein riemuissaan, mutta ei. Se tiputti luun lattialle, nuukaisi pari kertaa ja lähti pois.


Eilen vietin ikimuistoisen päivän. Kävimme tallikavereiden kanssa tutustumassa Highland Ranchilla. "Omalla" tallilla on tuolta kotoisin oleva shirevarsa ja halusimme oppia miten shirelle tehdään näyttelyletitykset. Samalla pääsimme sitten käymään sen shiremamman selässä. Aika jytky, vai mitä?

Hevosen nimi on Zara ja sen säkäkorkeus on 182,5. Selkään pääsi hyvin korokkeelta. :) Zara on kantavana, joten siksi sen massu on melkoisen pyöreä. Luonteeltaan tuo shire on rauhallinen, vaikkakin omapäinen. Kun se päätti, ettei halua enää liikkua, ei siinä auttanut sitten mikään. Vaikka sen korkeus ensiksi hirvitti mua (mulla on korkeanpaikankammo), ei kuitenkaan tarvinnut ollenkaan pelätä selässä pysymistä.

4.4.07

matalalentoa

Taas on päiviä vierähtänyt, enkä ole saanut käsitöitä yhtään eteenpäin. Kesken on edelleen yhdet sukat, vaikka kuvittelin saavani ne valmiiksi viikonloppuna ja voisin aloittaa jotain uutta huomisessa neuletapaamisessa.
Tapaaminen on siis 5.4. klo 17 eteenpäin Seinäjoen keskustassa Cafe Framessa.

Viime perjantaina kävimme isännän kanssa Seminaarinmäen Mieslaulajien konsertissa. Se oli todella hyvä! Show oli jopa hulvattomampi kuin edellinen näkemämme. Ihmetyttää mistä ne älyvapaat ideat oikein tulevatkaan. Tämänkertaisessa ohjelmassa hilpein oli mielestäni sumopainijapuvut, tässä jotain häivähdystä siitä mitä sain kuvattua:

Semmareitten uusi levy ilmestyy 18.4., ei meinaa malttaa odottaa. :)

Perjantain ratsastustunti jäi siis konsertin takia väliin, mutta viikonloppuna olin kuitenkin tallilla. Sunnuntaina tallille tuli vieraita naapuritallilta ja sitä varten leivoin pitkästä aikaa pullaa. Siitä on lähes 2 vuotta aikaa kun viimeksi olen pullaa vääntänyt ja huomasi että taidot oli hiukan ruosteessa. Mutta syödyksi ne tuli kuitenkin. :)
Maanantaina käytin pikkusiskoani talutusratsastuksessa. Annoin tunnin hänelle synttärilahjaksi, kun hän ei ole koskaan ollut hevosen selässä. Kuulostaa varmaan hassulta, mutta minä olin se joka hikosin ja kroppa oli eilen hiukan jäykkä. Oli siis yllättävän rankkaa taluttaa isoa hevosta kokonainen tunti. Sisko pysyi hyvin selässä, eikä ainakaan sanonut ettei koskaan enää.

Pääsiäinenkin on tulossa. Täällä Pohjanmaalla trullit kulkee ensi lauantaina kerjuulla, joten todennäköisesti ei olla silloin kotona. Usein on pääsiäislauantaisin käyty kylässä kauempana asuvien ystävien luona, mutta nyt ei ole vielä suunnitelmia.
Pakastimessa odottaa lampaankoipi, jonka ajattelin pääsiäisenä laittaa ruuaksi. En ole koskaan ennen sellaista paistanut, joten nähtäväksi jää miten se onnistuu.
Pääsiäiskortit jäivät tänä vuonna lähettämättä. Pari viikkoa sitten etsin kaupassa kortteja, mutta koska en löytänyt sopivia kortteja, jätin sitten kokonaan ostamatta. Olisin halunnut kortit, jotka esittävät pääsiäisen hengellistä sanomaa, mutta tarjolla oli vain tipuja ym. aiheita. Joka tapauksessa, Hyvää Pääsiäistä kaikille blogini lukijoille!

Tässä vielä luontokuva näystä, jonka kohtasin tiistaiaamuna työmatkalla. Sattui olemaan kamera mukana, joten piti heittää u-käännös ja käydä räpsimässä kuvia. Laskin että joutsenia oli yli 60 ja pitivät aikamoista meteliä. Kuvassa siis vain osa parvesta.