9.9.08

siellä ja täällä ja tuollakin

Viimeksi kuluneet pari viikkoa ovat olleet varsinaista matalalentoa. Paljon on ollut menoja, mutta lähes kaikki ihan mukavia. Sattuu ja tapahtuu vain kaikki taas yhtä aikaa.
Toissa viikonlopun olimme reissussa, otettiin ihan perjantai töistäkin vapaata että päästiin lähtemään jo aamusta. Isännän siskolla oli häät Kehä I:n tuntumassa, joten kun sinne saakka lähdetään, ei kannata ihan päiväseltään vaan käydäkään. Sain taas tutun tytön eläimiä hoitamaan, joten niistä ei tarvinnut murhetta kantaa. Vaikka tulihan mulla toki jo taas Reetaa ikävä... ;D
Reissuun lähdettiin siis perjantaina ja ajelimme Tampereen kautta Lahteen ja siitä Heinolaan ystävien luo yöksi. Lauantaiaamuna sitten Vantaan kautta Espooseen jossa häät olivat ja yöksi Helsinkiin ja sieltä sunnuntai-illaksi kotiin. Matkan varrelle mahtui peräti neljä ratsastustarvikeliikettä ja rahaa paloi ihan kiitettävästi.
Reissu meni kaikin puolin mukavasti; häät oli kivat, morsian oli kaunis ja sulhanen komea.
Maanantaiaamuna töihin mennessä kyllä tuntui kuin ei olis viikonloppua ollutkaan, kun ei ollut oikein ehtinyt relaamaan.

Viime viikolla olin iltaisin myös paljon menossa. Keskiviikon menoksi osui taas neuletapaaminen Fionassa. Mulla oli mukana se sama sukankudin kuin edelliselläkin kerralla, eipä vaan ollut valmistunut. Itse asiassa ne sukat piti olla arvontapalkintona mätsärissä... Mutta jospa ens vuoden mätsäriin ehtis! Ovat siis vieläkin kesken, joten ei kuvia niistä. Mutta tässä muuten kuva tapaamisesta, tarkasti rajattuna juuri näin! :)


Pääsin lähtemään töistä vähän aikaisemmin ja ehdin ennen tapaamista käydä parissa kangaskaupassa. Varsinaisesti ei ollut mitään asiaa, kunhan vaan kävin pitkästä aikaa katselemassa. Ekasta kaupasta tarttui kuitenkin mukaan punaista fleeceä ja jotain pikkusälää ja toisesta löytyi näin ihanaa fleeceä. Pakkohan se oli ostaa myös, ei liene vaikea arvata mitä mä siitä suunnittelen... Jahka saan jostain kaavan ja inspiksen ja ja ja.


Viime lauantaina olin ensiksi päivällä naapuripitäjässä aikuisten heppakerhossa ja sitten illan lastenvahtina. Heppakerho oli mulle uusi juttu, satuin siitä lukemaan jutun lehdestä ja halusin päästä mukaan. Olin tosi tyytyväinen päivään, vierailimme yhden kerholaisen tilalla ja siellä oli kolme kaviokasta upeassa järvimaisemassa.


Sunnuntaina oli ratsastusseuramme järjestämät kouluratsastuksen harjoituskisat. Lupauduin tuomarin sihteeriksi, vaikka mua jännittikin että miten siitä suoriudun. Mutta hyvin se meni, tuomari oli mukava ja opasti mua ja opin tosi paljon siinä. Tässä yksi netistä jo löytyvä kuva, minä sopivasti suojaudun tuossa lippiksen taakse. ;) Kuten kuvasta näkyy, sää suosi meitä tosi kivasti.

Kuva: Anneli Aho

Käväisin tässä yks päivä töiden jälkeen käsityöliikkeessä pitkästä aikaa. Ei ollut tarkoitus lankoja ostaa, vaan menin etsimään tietynlaisia solkia. Solkia ei ollut, mutta kauppaan oli just tullut uusia lankoja joita ei ollut edes hyllyyn vielä ehditty laittaa... Nämä olivat niin herkullisen värisiä että lähtivät sitten mukaan.