13.12.11

jouhikoruja joulupajalta

Joululahjoiksi on valmistunut nyt useampikin jouhikoru ja vielä niitä on työn allakin.
Nämä kaulakorut tein lahjaksi, ovat molemmat saman ponin jouhista. Paksumman korun tein ensiksi, mutta kun jouhia jäi niin punoin tuon ohuemmankin sitten ja siihen sopi kivasti tuollainen metallihelmi.

Ja tässä sitten varsinainen haaste! Sain kravattineulan ja siihen sitten suunnittelin jouhijuttua. Olikin aika kinkkinen tehtävä, koska punoksen piti peittää hopeinen kravattipidike. Heti ensiksi osoittautui toivottomaksi löytää mitään hopeisia nauhapäitä tai kalotteja jotka tuohon olisivat käyneet. Etsin ja kokeilin montaa lajia päitä ja punoksiakin. Onneksi oli jemmassa ylimääräisiä jouhia joilla pystyin kokeilemaan punoksia.
Lopulta sitten sain aikaiseksi tällaisen viidellä säikeellä punotun litteän punoksen ja siihen kohtuullisesti sopivat päät löytyivät Näpsäkästä. Päät on kuitenkin vain renkaat, eli jouhet näkyy päistä. Olisin toivonut löytäväni litteät, umpinaiset kalotit mutta eipä vaan löytynyt. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen tähän lopputulokseen.

Tein tuota punosta niin pitkästi kuin jouhista riitti, ja ylijäämäpalasta sain vielä aikaiseksi rannekorun. Sen päihin laitoin ihan pyöreät nauhapäät kuten muissakin tekemissäni koruissa on.

Ei kommentteja: