19.12.12

Viimeiset rutistukset

No nyt on tehty kaiketi? viimeisetkin ennen joulua tehtäviksi aiotut jouhikorut.
Olin haaveillut jo jonkin aikaa pienistä hevosista "kuvausassistenteiksi". Tylsää kuvata aina samojen pullojen päällä. Satuin sitten löytämään sisustusliikkeestä tällaiset kynttilänjalat, oikein sopivat tarkoitukseeni.
Tämä kaulakoru on hiukan poikkeava, käytin siihen hopeisia metalliosia ja tuo riipus oli alunperin tappilukko. Koska se ei oikein toiminut lukkona (aukesi itsestään), olin sen vaihtanut omasta korustani pois ja nyt huomasin, että pelkkä sydän toimii hyvin riipuksena. Olen tähän koruun itse todella tyytyväinen, jotenkin mukava ja erilainen.


Nämä kaksi korua tein kaksista jouhista, sekoitin vaaleita ja tummia. Pelkistä tummista sitten toiseen tupsu ja toiseen pelkkä ripustin, koska siihen oli korun saajalla jo valmiina riipus.

Ja sitten tämä varsinainen työvoitto. Olen tätä funtsinut ja suunnitellut koko syksyn. Siis että miten saan tehtyä nelikulmaista punosta. Lopulta löysin periaatteellisen ohjeen jo lapsena saamastani kirjasta; Viivi Merisalo: Nauhoja. Nelikulmainen punos syntyy siis punomalla kahdeksalla säikeellä. Langoilla se on paljon helpompaa kuin jouhilla!
Mutta lopulta selvitin haasteen eikä siinä sitten kuitenkaan tarvinnut muita apuvälineitä kuin kumilenksuja. Minä kun olin miettinyt mielessäni kaikki mahdolliset kumihimo-kiekosta pahvinpaloihin ja jopa nypläysnypylät kävi jossain vaiheessa mielessäni.
Tuo koru on siis solmionpidike, se kiinnittyy solmion takaa lenkillä paidannappiin. Metalliosat ovat poikkeuksellisesti hopeaa ja punos on paksumpi kuin yleensä tekemäni; päät ovat 6 mm kokoisia.

Tämä loppuvuosi on ollut aikamoista haipakkaa, mutta nyt alkaa kiireet laantua. Sain 2,5 vuoden opiskelut päätökseen viime viikolla ja valmistuin datanomiksi. Olen siis opiskellut enimmäkseen etäopiskeluna ja ollut ihan normaalisti töissä koko ajan. Päättötyönä tekemäni valokuvablogi on ainakin vielä toistaiseksi netissä, sitä voi katsoa jos kiinnostaa.

6.12.12

Kuvapläjäys

Olis pitänyt blogata vähän useammin viime aikoina. Nyt on kertynyt jouhikorujen kuvia, eipä tässä oo paljon muuta ehtinyt tekemäänkään.

Tämä ensimmäinen on näistä itselleni tärkein. Tämä on siis ihan itselleni tekemä ja tässä on Reetan ja Tanyan häntäjouhia sekoitettuna. Koru on Kalevalakorun Runoratsu. Keräsin jouhet jo keväällä ja kesällä ostin tuon riipuksen, mutta koru valmistui vasta nyt.

Ja tämä koru on myös itselleni. Nämä molemmat omani ovat vähän ohuempaa punosta. Tuo ylempi siksi, että en raaskinut ponitytöiltä ottaa enempää jouhia. Tämä alempi taas sen takia, että tein sen ylijäämäjouhista. Tämä koru on niin pitkä, että siinä ei ole lukkoa vaan sen pujotetaan pään yli kaulaan. Pony oli alunperin avaimenperä, ostin sen joskus viime talvena jo Ideaparkista ja ihan tätä suunnittelin jo silloin.

Tässä muutama rannekoru.
 
  
 

Pitkästä aikaa tein tätä leveätä punostakin, tästä tuli kiva kun oli kahta väriä jouhia.

Pari kaulakoru + rannekoru -settiä.

Kaulakoruja erilaisilla riipuksilla.
 

Jos jouhia on tosi vähän eikä mikään muu onnistu, niin tällainen tupsukin on ihan kiva muistokoru.
 


23.10.12

Tätä samaa taas

No näitä jouhikoruja täällä nyt vaan tulee. Huomaa että joulu on lähestymässä kun "pajalla" on taas ruuhkaa.
Tai on mulla nyt vähän suunnitteilla muutakin, mutta niistä sitten joskus jos saan valmiiksi.

Näihin käytin kahden ponin jouhia, toiset oli niin lyhyitä että piti käyttää ihan kokonaan ja osa kääntää toisinpäin, että sain päistä saman paksuiset. Siksi laitoin säätöketjunkin, että riittää varmasti ranteen ympäri, vaikka vähän nafti tulikin pituudeltaan.

Tämä oli aika veikeä, itse koru ja tupsu on samasta jouhinipusta, mutta jouhia lajitellessa lähtikin vaaleat jouhet lyhyempinä pois, ja niistä tein sitten tuon tupsun. Itse koruun jäänet jouhet olikin sitten tummempia. Tässä lukot edessä, että voi vaihtaa tuon tupsun tilalle jonkin muunkin korun.

Mustat jouhet on aina yhtä ihania punoa! Näissä oli pituuttakin niin paljon, että samasta pituudesta tuli sekä kaulakoru että rannekoru.

9.10.12

Jouhikoruja


Tässä taas muutama jouhikoru. Ensiksi pari tupsullista kaulakorua.




Tässä vähän erilaisella lukolla, lukko tulee siis eteen. Tämän tein kaverille synttärilahjaksi.
Tämä rannekoru oli aika haasteellinen tehtävä. Jouhet olivat todella lyhyitä, niin että niistä piti käyttää täysin koko pituus. Jouhet kuitenkin ohenevat latvaa kohti, loppupäästä olisi tullut paljon alkua ohuempi. Ratkaisin ongelman laittamalla puolet nipusta ylösalaisin. Sehän aiheutti sitten sen, että punos ei ns. oleentunut ollenkaan nätisti, vaan siitä pyrki törröttämään yksittäisiä jouhia. Punoin ja purkasin lopulta kolmeen kertaan, ennen kuin sain korun valmiiksi.
Seinäjoen käsityömessutkin tuli käytyä tässä menneenä viikonloppuna. Lankaa en tällä kertaa ostanut yhtään, koska en ole vuoteen mitään saanut neulomalla aikaiseksikaan. Mutta yhdet valmiit lapaset ostin, sellaiset liukuvärjätystä huopuvasta villasta tehdyt, mustaharmaat. Olen sellaisia suunnitellut joskus tekeväni, mutta kun sattui sopivat kohdalle niin ostinpa sitten valmiina.
Suurin osa messuostoksista oli kuitenkin helmiä ja korutarvikkeita. Jotain tuli noita jouhikoruja varten, mutta enempi kuitenkin poneille otsapantatarvikkeita. Eipä tullut niitä nyssäköitä kuvattua, kun innostuksen puuskassa ehdin ne jo järjestellä laatikoihin.

8.9.12

Mennyttä kesää

Niin se taas kesä livahti ohi ja tämä blogi taisi olla ennalta suunnittelemattomalla tauolla.
Kesälomaa vietin jo kesäkuussa ja oli tarkoitus oikein paneutua valokuvaukseen ja kerätä uusia kokemuksia ja elämyksiä. Suunnitelmat meni kuitenkin pipariksi kun ennen loman puoliväliä jo aiemminkin oireillut tenniskyynärpää meni pahemmaksi kuin koskaan ja loppuloma muuttuikin sairaslomaksi. Särkylääkkeellä, kipugeelillä, jumpalla ja jokaöisellä rannetuen pitämisellä käsi on nyt onneksi tullut kuntoon.

Käsityöt ovat jääneet todella vähälle. Neljä otsapantaa olen tehnyt, niistä kaksi jäi kuvaamatta ja toiset kaksi tein Reetalle ja Tanyalle, tässä linkki postaukseen jossa tytöt esittelevät ne.

Otsapannoista ja jouhikoruista olen pitänyt yhden varsinaisen kurssin ja kolme pienempimuotoista opetustuokiota. Nämä työt ovat kaikki siis kurssilaisten tekemiä. Se on aina upeaa nähdä, miten eri ihmiset tekevät otsapannoista erilaisia, vaikka perustarvikkeet ovat samat.





Ehti kulua jo kokonainen vuosi siitä kun olin viimeksi neulonut. Viime syksynä jäi yhdet sukat kesken ja edelleen ne ovat kesken. Kävin pari viikkoa sitten pitkästä aikaa Tikkuajien tapaamisessa ja siellä kaivoin kutimeni pussista ja sain sentään vähän jatkettua sukanlapaa. Tapaaminen oli uudessa kirjastotalossa ja sitähän piti lähteä katsomaan. Ja hienohan se on.

20.5.12

muutama jouhikoru taas

Keräsin jokin aika sitten askartelutarvikkeita vähän pois keittiön pöydältä, ja eipä ole sitten sen jälkeen tullut tehtyäkään mitään. Nyt tuli kuitenkin tilaustyö ja innostuin siinä samalla tekemään pari muutakin korua.

Tässä ensiksi nämä tilaustyöt, rannekoru ja kaulakoru settinä.

Tällaisen hämis-rannekorun tein sitten, jotenkin kiva tehdä välistä vaan näin, ettei tarvi miettiä ollenkaan korun saajan mieltymyksiä, kunhan kokeilen vaan.

Tässä vähän enempi kimallusta ja turkoosia.

Näissä kaikissa koruissa sain kerrankin mitoitettua paksuuden sopivaksi noihin helmiin nähden, siis niin että helmet saa laitettua koruun, mutta ne eivät heilu siinä edestakaisin, vaan pysyvät paikallaan.

15.4.12

koruja

Vain pari korua on tässä viime aikoina valmistunut. Tässä ensiksi jouhikoru, jonka pääsin kuvaamaan oikein ulkona auringonpaisteessa. Näiden korujen kuvaaminen onkin aika haasteellista, koska sisällä ei ole valaistus ihan parhain ja kuvauspaikkojakaan ei oikein ole muuta kuin tuo puuhellan päällys.

Tein taas id-korttiketjun. En enää muista mistä nettikaupasta tilasin tuon perhosen, niitä on toinenkin vielä. Se on siis korulinkki, ajattelin että olisi voinut otsapannoissa käyttää. Mutta siinä olikin ne taustan lenkit pystysuunnassa ja sen takia aloin suunnitella siitä tällaista korttiketjua. Vaaleat helmet ostin Näpsäkästä, niitä oli kaksi rasiaa ja ne meni tuohon kaikki. Ketju uhkasi jäädä liian lyhyeksi, joten laitoin tuohon alimmaiseen lenkkiin vähän pienempiä metallihelmiä. Koru on siis tässä kuvassa kiedottuna kaksinkerroin pullon ympärille, eli tuo kuvassa alempana oleva osa on se joka tulee niskan taakse.

Mietin että ostaisin näitä korukuvauksia varten jonkin sellaisen korutelineen, siis sellaisen jossa on "oksia". Ehdin niitä katsellakin jo kaupoissa, mutta sitten sentään iski järki päähän. Kävin penkomassa ulkovarastoja ja löytyihän sieltä vaikka mitä. Toin nyt aluksi muutaman lasipullon, niiden kaulalle on ihan sopiva ripustaa koruja. Alkoi tuo turkoosi kahvipannu jo kyllästyttämään, vaikka ihan kivahan sekin on.

Kävin muuten tässä pääsiäismaanantaina lemmikkikanien match show:ssa. En ole ennen käynyt ja ajattelin että voisi kokeilla kuvata niitä kaneja vaihteeksi. Olivatkin paljon helpompia kuvattavia kuin liikkuvat ponit. ;) Hiukan pukkaa kanikuumetta, mutta "onneksi" ei ole juuri nyt tilaa. Tässä linkki kanikuvakansioon.

21.3.12

Jouhia ja helmiä

Tilasin Villakivi shopista uusia isoja helmiä. En ollut ennen sieltä tilannut enkä ihan tiennyt minkälaisia helmet on livenä. Mukavin yllätys oli tällaiset kevyet kimaltelevat helmet. Ison reijän takia niitä tilasin, mutta livenä näyttävät paremmilta kuin kuvissa.
Tein kummitytölle jouhikaulakorun ja tyttö valitsi uusista helmistä koruun laitettaviksi nämä kolme.

Opastin parille kaverille otsapantojen ja jouhikorujen tekemistä, tässä kavereiden aikaansaannokset.
Tässä tuo sininen otsapanta ponin otsalla, oli tosi upea valkoisella ponilla ja kirkkaassa kevätauringossa kimalsi hienosti.
Kehitys kehittyy, noissa otsapantamateriaaleissa alan kallistua vähän isompien helmien puoleen. Aikaisemmin mulla on ollut 8 mm helmiä, mutta näissä on 10 mm helmet ja ovat kyllä näyttävämpiä. Mutta "vaativat" nuo pikkuhelmet väliin.

9.3.12

laidasta laitaan

Kävinpä taas pitämässä kurssia Alajärvellä. Tässä kurssilaisten tekemisiä, tosin pari juttua jäi kuvaamatta kun ehtivät jo lähtemään ennen kuvausta.
Ylhäällä siis jouhikoruja, joista mielestäni aivan huippu on tuo kaksivärinen punos. Alempana sitten hevosten ja ponien otsapantoja.

Hiukan toista lajia käsitöitä tein pitkästä aikaa. Isäni synttäreitä varten kaksi isoa voileipäkakkua.
Täytteeksi laitoin kinkkua, meetwurstia, herkkukurkkua, raejuustoa ja majoneesia. Päällä tuorejuustoa, pisaratomaattia, kunkkua, meetwurstia, salaattia ja minisuolakurkkua.

Jouhikorujakin tein taas muutaman. Sain kokonaisen hännän (teurashevoselta), ja siitä tein tuon mustan hämähäkkikaulakorun. Materiaalia onkin nyt hyvin, voi tehdä jotain kokeiluitakin ilman että kaiken olisi pakko onnistua. ;)
Rannekorujen jouhet ovat myös hevoselta, joka on jo vihreämmillä laitumilla.
Nämä jouhet ovat läheltä katsoen aika veikeitä; seassa on vaaleita, mustia ja ruskeita. Kauempaa katsoen ruskea on pääväri.

25.2.12

fimoilua ja helmeilyä


 

Fimomassavaihde ei jäänyt pahasti päälle, tämän verran vain. Vielä olis hommassa paljon kehiteltävää, suurin ongelma ehkä on se, että pitäisi kehitellä joku reikientekosysteemi, jolla saisi tehtyä kaksi rinnakkaista reikää, joilla olisi vaikio suunta ja etäisyys toisiinsa nähden.
Näihin tökin siis reijät yksitellen ja ne on vähän vinksin vonksin, kuten oli lakupaloissakin. Ovat siis edelleen tässä kipossa, saa nähdä koska päätyvät valmiiksi otsapannaksi.

Mutta sitten niitä id-korttiketjuja joista mainitsin jo viimeksi.
Tässä se ensimmäinen, jota pidin vain pari päivää. Tämän ongelmaksi koitui se, että tuo sydän on vähän liian korkealla. Jos käytän hupullista paitaa koru nousee niin ylös että sydän jää piiloon.

Tässä yksityiskohta, helmet tilasin
Villihelmestä. Nuo pyöreät ovat gun metal -helmiä, neljää eri kokoa.
Ja tässä se toinen, tähän olen oikein tyytyväinen ja tämä on nyt ollut valmistumisestaan lähtien käytössä jatkuvasti. Tähänkin tarvikkeet Villihelmestä.
Kun sain kortin, siinä oli kangasnauha jossa tuo muoviripustin kiinni. Voidakseni käyttää omaa ripustinta, mun piti leikata alkuperäinen kangasnauha irti muoviosasta. Ensimmäiseen id-korttiketjuun laitoin siis klipsin, jonka sai tähän muoviosaan kiinni. Käytössä se kuitenkin kääntyili jotenkin ikävästi, ja mietin ongelmaan ratkaisua.
Onnistuin sitten löytämään netistä firman, joka suostui myymään mulle yksityishenkilölle 10 kpl noita muovisia ripustimia pelkältään. Firma on Korttilinna. Näin sain siis tehtyä ketjuja, joissa on tuo muoviripustin kiinteästi mukana.
Tässä ketjussa on fasettihiottuja lasihelmiä, sydämenmuotoisia lasihelmiä ja välissä hopeanvärisiä metallihelmiä. Koottuna koruvaijeriin ja vaijeri menee kaksinkertaisena muoviripustimen läpi. Vaakatasoinen palkki on kolmireikäinen korulinkki ja sen yläpuolella on molemmilla puolilla puristushelmet jotka kiinnittävät vaijerin päät.

Noissa kuvissa näkyvän korujen esittelyalustan ostin HelmiQ:sta. Tajusin vasta reilu viikko sitten, että kauppa sijaitsee Ylöjärvellä ja siellähän pitää poiketa muutaman kerran vuodessa Hööksillä (hevostarvikeliikkeessä). Ja viime lauantaina sitten tuli käytyä siellä. Kovin paljon helmiä ei tällä kertaa tullut ostettua, mutta tämä alusta oli ehkä se tärkein. Alunperin ajattelin ostaa sellaisen kaulan muotoisen, mutta sitten myymälässä tajusin, että jouhikorut eivät tavallaan "laskeudu" siinä kauniisti, koska se on oikeaa kaulaa paljon ohuempi. Niin päädyin sitten ostamaan tämän levymallin.

19.2.12

lakuilua

Kauan aikaa on jo mielessä pyörinyt, että pitäisi joskus kokeilla massamuovailua. Itse asiassa laatikossa on ollut odottamassa jo vuosia Fimoa ja Cernitiä. Fimosta oli paremmat värit ja hain niitä sitten Näpsäkästä lisääkin ja vihdoin viimein sain aikaiseksi kokeilla tehdä englanninlakuja.
Lakukoruja netistä löytyi paljonkin, joten halusin tehdä jotain vähän muuta. Siis otsapantoja poneille! :D Tein nyt vaan kahta laatua lakuja näin aluksi, koska en halunnut mitään riemunkirjavaa enkä myöskaan toisaalta niitä neliön mallisia, joiden kulmat voisi raapia.
Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen.
Tänään testasin poneille. Vähän uppoavat paksuun talvikarvaan, mutta luulenpa että kesän näyttelykaudella ovat passelit.
Ei näitä toki virallisiin näyttelyihin laiteta, mutta match show -näyttelyt kun on epävirallisia, niin niissä voi vaikka vähän hassutella. ;)


Pari id-korttiketjuakin tein, mutta ne on aina vaan kuvaamatta. Toiseen olen oikein tyytyväinen ja se on ollut valmistumisestaan lähtien käytössä. Toiseen en ole ihan niin tyytyväinen ja voi olla että se jääkin vähemmälle käytölle.