24.5.14

Tuunailuja

Nyt en ole saanut pitkään aikaan aikaiseksi oikein mitään mainittavaa. Pientä tuunailua vain, nekin on olleet ns. pitkässä liemessä.

Tämän naulakon ostin muistaakseni joskus talvella ja maalitkin sitä varten oli jo jonkin aikaa jemmassa. Vasemmalla siis naulakko alkuperäisessä asussaan. Maalasin nuo tekstit peittoon mustalla maalilla, töpöttelin superloninpalalla. Kirjaimia varten tein sabluunat kontaktimuoville ja sitten taas töpöttelin vaaleaa maalia sabluunoiden läpi. Mitoitus meni vähän pieleen, nuo kirjaimet olisi ehkä saaneet olla hiukan pienempiä.

Tätä toistakin tuunausta suunnittelin muistaakseni jo viime kesänä. Ostin silloin nuo vasemmanpuoleiset sangot poneille. Tänä keväänä ostin nuo oikeanpuolimmaiset, niistä tulee ns. reissusangot koska niihin on kannetkin.
Vasemmanpuoleiset on olleet nyt käytössä ja kun toinen poni on lääkekuurilla niin tuli tärkeäksi muistaa kumpiko sanko on se jossa on lääke ja siksi nyt vihdoin sain tämän nimikoinnin aikaiseksi.
Nimet tein ensiksi tietokoneella ja tulostin muovitarran taustapuolelle peilikuvana. Sitten vaan leikkasin tarrat irti ja liimasin sankoihin. Ainut ongelma tässä hommassa oli se, että tuo tarran taustakin on muovia eikä tulostimen muste pysy siinä vaan leikatessa muste leviää ja tarttuu käsiin.
Löysin tuon graffiti-tyylisen fontin netistä. Tuo että kirjaimet ovat kiinni toisissaan, helpottaa tekstin liimaamista paikalleen, kun ei tarvitse erillisiä kirjaimia kohdistaa toisiinsa.

Yhden ainoan jouhikorun olen tehnyt, mutta sanotaanko että laatu korvaa määrän. Tässä oli niin hyvä materiaali kun oli pitkä ja paksu nippu tasalaatuisin jouhia. Niistä teinkin sitten neliskanttista punosta. Ensimmäistä kertaa näin pitkästi.

1 kommentti:

Riikka Kovasin kirjoitti...

Hei! Kiitos mukavasta kommetista blogissani :) Todella mukavaa, että olet löytänyt skräppäilyn ja bloginikin!
Mainiosti tuunatut sangot/ämpärit!