24.12.14

Hyvää Joulua!




Tässä vaiheessa uskaltaa jo paljastaa pari joululahjoiksi mennyttä käsityötä.
Ensiksi sukat, 7-veljeksen pätkävärjättyä lankaa. Taaskaan ei raidat olisi menneet tasan ilman pikku kikkailua. Toiseen sukkaan tein varteen pari kierrosta ylimääräistä ja lapaankin yhden ja silti piti kärkikavennuksien jälkeen ottaa ihan pätkä lankaa pois, että sain kärjistä samanlaiset.

Jouhikoruissa kokeilin taas uusia tuulia. Katselen usein Googlen kuvahaulla jouhikoruja ja myös Pinterestin kuvista saa hyvin ideoita. Niiden innoittamana olin jo hetken miettinyt jonkin tällaisen kaksipunoksisen ja helmiä sisältävän korun tekemistä. Punoksen päätin aika pian, että se saisi olla neliskanttista, mutta helmistä oli useitakin vaihtoehtoja. Ensimmäisinä vaihtoehtoina oli isommat, litteät helmet, niitä kokeilin sekä pyöreitä että neliönmuotoisia. Ja näistä kristalleistakin sovittelin kahta eri kokoa, mutta nämä pienimmät näyttivät sitten silmääni parhaimmilta.
Punokset on ommeltu toisiinsa helmitöissä käytettävällä langalla. Ompelin kahteen kertaan, siis niin että jokaisesta helmestä menee kaksi lankaa läpi. Lanka upposi yllättävän hyvin punokseen eikä juurikaan näy vaikka katsoisi sivulta päin. Nauhanpäät/kalotit ja lukko ovat hopeaa. Meinasi tulla vielä viime hetken paniikki, kun punokset päät eivät meinanneet mahtua kalotteihin. Mutta sain sitten langalla kiristettyä päitä aavistuksen pienemmiksi ja tukittua ne kalotteihin.

Ei kommentteja: