12.12.14

Joulunaluspuuhia

Pitkästä aikaa tein taas sukat. Piti saada yhdelle reissulle matkatekemistä ja sitä varten sitten nappasin vaan kaupasta 7-veikkaa kerän enkä kauheasti funtsinut asiaa. Ihan kivat sukat näistä kuitenkin tuli. Mutta mikä hienointa, raidat menee just eikä melkein. Uskomaton juttu, mutta kuten tuossa kuvassakin näkyy, toiseksi viimeinen värinvaihtumispaikka on täsmälleen samassa kohtaa molemmissa sukissa! Joskus näinkin! :)



Jouhikoruja on tullut tehtyä taas jonkin verran. Mutta esitellään niistä nyt vain tämä johon olen erityisen tyytyväinen. Tähän käytin yhteensä viiden eri hepan jouhia ja punos on neliönmuotoista. Koska jouhien pituus ei riittänyt yhtenäiseen kaulakoruun, kehittelin tällaisen kaksiosaisen mallin. Metalliosat ovat hopeiset ja sydänriipus on Swarovskin kristallia. Tämä meni lahjaksi arvostamalleni ihmiselle ja siksi halusin tehdä tästä niin hienon kuin vain ikinä osasin. :)

Ompelukonekin hyrähti pitkästä aikaa käyntiin. Totesin että ponien jouluvermeet ovat jääneet pieniksi. Eipä se toki ihme ole, kun olin ne tehnyt Reetan ollessa vielä varsa. Nyt kun aioimme osallistua joulunavauskulkueeseen, halusin tehdä sitten uudet ja isommat kulkuskaulurit. Kaikki tarvikkeet löysin samasta kaupasta ja aika nopeasti niistä sain sitten valmistakin. Mallia ei tarvinnut enää miettiä, kun tein aika samalla tyylillä kuin se pieneksi jäänytkin.
Pohja on siis valkoista tekoturkista, jonka taitoin kaksinkerroin ja siihen päälle punaista nauhaa. Sattui löytymään tuollaista paljettinauhaa joka oli reunoistaan ihan helppoa ommeltavaa. Kulkuset ompelin lopuksi käsin. Laitoin tähänkin solmiamisnauhat, jotka voi myös kiinnittää harjaan niin ettei koriste pyöri kaulassa.

Hiukan liian isot näistä sitten tuli, kun en niin tarkkoja mittoja tullut ottaneeksi. Poniblogissa on postaus jossa ovat käytössä.

3 kommenttia:

Heleena kirjoitti...

Hyvää Seijanpäivän ehtoota!
Aivan upea koru! Ponit taatusti edustavat hienosti, kun on uudet kaulurit...

Ponitäti kirjoitti...

Kiitos Heleena!

Tossukka kirjoitti...

Tulipas hianot villasukat!!! Mulle kans siskon poika nappas kaupasta raita lankakerän ja josko joulutianoos tekis,,,saa ny nähärä, on nii monta tyätä tekeellä =). Kivaa joulunodotusta sulle <3!