13.10.15

Koruja

Tein taas muutaman jouhikorun ja nyt sain vihdoin ja viimein kuvattua jo aikoja sitten tekemäni kaulakorunkin.
Tämän korun tarina on siis sellainen, että keväällä kun annoin Reetalle jotain lääkettä, se peruutti ja astui häntänsä päälle (olin päästänyt sen liian pitkäksi) ja siitä irtosi pieni nippu jouhia. No leikkasin sitten Tanyan hännästä saman verran jouhia ja yhdessä niistä riitti juuri tähän koruun. Pituuskin on ihan nafti, pienillä poneilla kun ei hännätkään ole pitkät. Yleensä en siis malta niiden häntiä leikkailla korutarvikkeiksi, koska toivoisin niiden olevan tuuheammat kuin mitä ne on.
Metalliosat tässä on hopeiset ja tuo riipus on Swarovskin kristallia. Alunperin mulla oli tarkoitus tehdä tähän sellainen valokuvariipus, mutta jostain syystä siinä käyttämäni liima muuttaa kuvan värisävyjä niin että en ollut siihen tyytyväinen. Kokeilin sitten vaan tuota varastossa ollutta sydäntä ja siihen se sitten jäi.


Tämä rannekoru on taas ihan uutta kokeilua. Löysin jostain nettikaupasta jokin aika sitten tuollaisia tuplapäitä, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kokeilla. Ihan kivan näköinen tuli, mutta päissä on aika iso rengas johon ei pienet korulukot mahdu, vaan piti laittaa vähän isompi lukko. Punokset on normaalia neljän säikeen pyöreää punosta.
Ja tämä toinen tuli samoista jouhista, tämä on sitä normaalia kumihimo-punosta jota olen paljon tehnyt. Näiden jouhien väriin sopi nuo ruskeat päät joissa onkin koko paketti valmiina, lukkoineen ja säätöketjuineen.

Käsityökoulussa on nyt syysloma. Viime viikolla aloiteltiin virkkausta ja tehtiin koetilkkuja erilaisilla silmukoilla. Oli mielenkiintoista, kun en ole oikeasti siten koskaan asioita opetellut. Seuraavaksi ilmeisesti harjoitellaan vähän enempikin ennen kuin aletaan suunnitella omaa työtä. En ole siis vielä päättänyt mitä siinä tekisin. Teemana on palapeli ja pitäisi tehdä jokin päällä pidettävä juttu. Kävin lainaamassa kirjastosta kasan kirjoja ja yritän niistä etsiä jotain inspiraatiota. Lainasin myös Mekkotehdas -kirjan, toivon siitäkin jotain inspistä saavani että saisi tuota saumuriakin käyttöön. :)