26.2.16

Kurssituotoksia

Käsityökouluuni kuuluu myös vapaavalintaisia opintoja ja niitä voi ottaa Taitokeskuksen lyhytkursseista. Monenlaista kurssia oli tälle keväälle tarjolla ja valitsin niistä kolme; nipsukukkaron, kuvansiirron puulevylle ja huovutettavan keppihevosen.
Kepparikurssi on vasta myöhemmin keväällä, mutta nipsukukkaron ja kuvansiirron olen jo käynyt.

Nipsukukkaroon otin kankaan ja applikoitavan kuvan omista varastoistani. Kurssilla olisi ollut tarjolla erivärisiä pellavakankaita johon olisi voinut tehdä painokuvioita. Mutta koska meillä oli käsityökoulussa juuri kankaanpainantaa, halusin mieluummin käyttää näitä omia hassuja kissakuvia applikaationa. Tämä mun pellavakangas oli pesemätöntä ja siksi vähän tönkömpää kuin kurssilta saatava. Mutta uskon että tuo pehmenee käytössä.
Kukkaroon tehtiin myös irrotettava hihna jolla kukkaroa voi kantaa olalla. Tykkään tässä mallissa erityisesti tuosta laskoksesta, se antaa kukkaroon hyvin tilaa ja sinne mahtuu ihan kivasti lompakko ja kännykkä.

Toisen kurssin aiheena oli siis kuvansiirto koivuiselle liimapuulevylle. Tein kaksi kuvaa, molempien korkeus on 20 cm. Kuvat tulostettiin peilikuvina lasertulostimella ja sitten kuva liimattiin liimalakalla puulevylle. Annettiin lakan kuivua pari päivää ja sitten kostetutettiin paperia ja alettiin hinkata niin että paperikuidut rullautuivat vähän kerrallaan irti. Eli paperi lähti siis kokonaan pois ja lakkaan jäi vain tulostusmuste. Lopuksi taulut vahattiin värittömällä puuvahalla.
Yllättävän kiva tekniikka oli tämä, tykkäsin. Ja lopputulokseen olen myös ihan tyytyväinen. Isompi kuva onnistui ehkä paremmin, koska reunojen kanssa oli vähän ongelmaa mutta isomman kuvan vaaleitten reunojen takia siitä sai reunat paremmin raaputeltua. Pienemmässä kuvassa lähti tummista kohdista vähän väriäkin mukaan kun viimeisiä paperinrippeitä hinkkasin. Mutta toisaalta se tuo kuvaan jotain vanhan tuntua joten ei sekään ihan pieleen mennyt. :)

1.2.16

Pipaa pukkaa

No nytpä on kertynyt töitä vähän pidemmältä ajalta, kun en ole saanut aikaiseksi kirjoitella tänne. Käsityökoulublogia olen kuitenkin päivittänyt ja sinne laittanut siihen liittyviä töitä, joten en viitsi niitä samoja tänne toistaa.

Ennen joulua tosiaan käsityökoulussa oli virkkausta ja innostuin taas siitä hommasta ja nyt on tullut pipoja jo useampia. Muutama meni joululahjaksikin eikä niitä tullut sitten kaikkia edes kuvattua. Mutta tässä viimeisimmät. Tykästyin nyt tällaiseen vähän pidempään malliin kun aiemmin on itselläni ollut vain niitä päätä myöten meneviä.

Tämä eka on Novitan Hile -langasta. Ihan kiva kun vähän kimaltelee. Olen muutaman kerran pitänyt ja on ok.

Tämä tummempi pinkki on 100% akryyliä, Big Fun -nimistä lankaa. Tämä oli aika paksua ja on siksi hyvä ja tiivis, tätä olen pitänyt näistä eniten.

Sitten halusin kokeilla aaltoilevaa raidoitusta. Tämä on Dropsin Karisma -langasta kaksinkertaisena. Ei ole oikein hyvä, koska tuossa kohtaa kun raidat aaltoilee ja on pitkiä pylväitä, tulee piposta liian ilmava, just korvien kohdalta. Ei ole siis tullut pidettyä.

Tämä tummansininen on viimeisin eikä ole vielä ollut testikäytössäkään. Lankana Novitan Naava, tähän riitti yksi kerä. (ostin alekorista 2 kerää joten toinen on vielä jäljellä) Tuntuu aika mukavalta. Lanka oli vähän ohuempaa kuin nuo muut joten piposta uhkasi tulla liian pieni ja jouduin purkamaan aika paljon ja lisäämään alkuun vielä yhden levennyskierroksen.

Ja ennen joulua harjoittelin vähän saumurillakin, tein useamman pipon ja pari tuubihuiviakin. Nyt on vaan ollut niin pakkasia että trikoopipolla ei ole tarjennut.

Pitkään olin suunnitellut näitäkin. Sain joskus pari vuotta sitten paappani vanhoja kengitysnauloja ja siitä lähtien olen suunnitellut tekeväni niistä jotain. Idea ei ole omani, vaan löytyi netistä. Vasemmanpuolimmainen näistä onnistui parhaiten ja nyt olen tilannut jo erivärisiä metallilankoja ja nahkanyörejä tulevia koruja varten. Ehkä joskus taas saisi aikaiseksi. :) Valmistustekniikkaa pitää vaan vähän hioa kun nämä oli aika hankalia tehdä.